tiistai 23. kesäkuuta 2015

Iltojemme ilo

Mihin viimeksi jäätiin?
Vapaasti keskenämme oli valittavana kuka alistaa ja milloin, ilman varsinaisia etukäteen päätettyjä rooleja, menimme tuntemusten mukaan. Näin toimittiin ja herran vallan alle päädyttiin. Niinkuin edellisestä kirjoituksesta kävi ilmi, kipu oli tauon jälkeen kivaa. Mielen sotkeminen oli kivaa. Mutta orgasmin kieltäminen tältä nartulta oli sillä kertaa liikaa. Aikani nieleskelin, ääneen tuhahtelin ja taisin suorastaan valittaa. Kunnes sitten yhteisellä lomamatkalla, vieraassa hotellihuoneessa, sotkuisissa lakanoissa, kumpikin kertoi tajunneensa ettei tämä näin toimi. Minä en halua alistua, puoliso ei halua alistaa. Summa summarum, sinä hikisenä iltapäivänä otin valtani takaisin ja puoliso alistui odottamaan orgasmiaan palvellen jälleen minua.

Asia ei tietenkään ole ihan niin yksinkertainen kuin annan ymmärtää. Minä vasta opettelen. Haparoin valoisassa huoneessa, kompastuen vain omiin epävarmuuksiini. On täydellisiä hetkiä ja niitä vähemmän täydellisiä. Molemmista voi kuitenkin oppia paljon, sekä itsestään että puolisosta. Huomaan nauttivani vaikkapa eteeni polvistumisesta, jopa siinä määrin että joudun välillä pidättelemään itseäni. Etten painaisi päätä suoraan jalkoväliini nuolemaan tai polkisi päätä vielä lähemmäksi lattiaa. En sitten kuitenkaan uskalla antaa mennä ihan vapaasti, vaikka tämä puolison toiveena olisikin. Varon vielä liikaa. En tiedä kuinka lukijana reagoit epävarmaan dominaan, mutta kirjoitan todellista tarinaa, olen vielä seikkailuni alussa.

Minä koen toisinaan valtasuhteen ylläpitämisen vaikeana. Tämä "ongelma" helpottuu tekemisen ja uskaltamisen kautta koko ajan, varsinkin kun puoliso on täynnä loistavia ajatuksia. Kuuntelen niitä herkällä korvalla ja poimin käyttööni mieluisimmat. Arkeen on helppo lisätä tietynlaisia tapoja, joilla vallan tunnetta luodaan ja pidetään se läsnä. Meillä tällä hetkellä puoliso avaa minulle oven ja antaa minun mennä ensin, hän laittaa aamupalani, auttaa kengät ja takin päälle ja pois. Kokeilemme monenlaisia ideoita, onneksi mieltymykset ainakin tähän saakka ovat olleet hyvin samankaltaisia. Tiedän omat ehdottomat eit, mutta niinkuin useasti näissä asioissa käy, linja venyy koko ajan. Silti luulisin olevani vielä siellä kepeämmässä päässä. Tai no, riippuu tietenkin aina keneltä kysytään...

Parhaimmaksi havaittu keino vallan näyttämiseen/käyttämiseen päivittäin on ollut aivan ihana iltapiiskaus. Iltapiiskaukselle löytyy aina hetki aikaa. Iltapiiskaukselle löytyy aina paikka. Iltapiiskaus on meidän dynamiikkamme kannalta erittäin tärkeä asia. Se on tapa, josta en halua luopua ja josta pidän kiinni. Joka ikinen ilta. Alusta asti olen käskenyt puolisoani itse pyytämään iltapiiskauksensa. Polvillaan anelevana hän on   viihdyttävintä mitä tiedän. Se poispäin pakoileva katse, hienoinen häpeä pyytämisestä ja samalla tietoisuus tulevasta nautinnosta. Iltapiiskaus rauhoittaa loppuillan tavalliselle parisuhteelle ja pitää silti meidät molemmat oikeanlaisessa vireessä. Minä muistan valtani ja puoliso paikkansa.

Useasti iltapiiskaus toimii myös sytytyslankana isommalle leikille. Kun alkuun pääsee, niin... En yleensä suunnittele sessioita juurikaan, tavallisesti kerään haluamani lelut lähelle ja käytän niitä tai sitten en. Fiiliksen mukaan. Iltapiiskaus ei ole tyypillisesti pitkä leikki, muutamia piiskan sivalluksia, kämmentä pakaraan, milloin mitäkin. Mutta se pienikin teko saa veren virtaamaan suonissa, herättelee ilkikurisen dominan horteestaan ja laittaa leikin käyntiin. Minä tarvitsen sen sytykkeen, haluan sen matalan kynnyksen teon, josta voi ponkaista suuriin iloihin.

En olisi vuosi, hitto soikoon, puoli vuotta sitten uskonut pystyväni nauttimaan tästä roolista näinkin paljon. Piiskatessa en tiedä kumpi on ihanampaa, kiimasta kiemurteleva puoliso vai omat muistoni miltä piiskaus parhaimmillaan tuntuu. Ne kummasti kietoutuvat päässäni yhteen, ollen kuitenkin täysin erillisiä ja irrallisia asioita. Pääni sisällä on silti jatkuvasti paljon ristiriitaa. Tiedän tavat millä minut helposti alistettiin. Se ei ole kipua, sen täytyi olla valtaa. Tiedän puolison kaipaavan juuri sellaista alistamista, mutta ihan sitä puolta itsessäni en saa käännettyä päälle. En vielä halua sanoa rumasti enkä osaa sanoittaa toimintaani. Vielä. Haluan siihen pystyä, koska sanat voivat olla tekoja tehokkaampia.

Se, miksi en uskalla tai halua vaatia hirvittävän paljoa palveluksia puolisolta, on taas osa sisäänrakennettua ajatusmallia. Vaikka tiedän hänen haluavan palvella minua, on vaikea sopeutua ajatukseen palvelijasta. Tykkään tehdä itse, osallistua ja on vaikeaa olla tekemättä. Muistan omasta alistumisestani selkeästi sen, kuinka tehoavaa on toimia käskyn alla, miten tärkeää se on ja sittenkään en pysty niin toimimaan. Se tuntuu vielä toistaiseksi hiukan kummalliselta. Kyllähän nyt naisen täytyy miehelle laittaa ja passata, ei kai se nyt toisinpäin sovi? Tietynlainen opittu malli siellä takaraivossa kummittelee, hyvin hiljaisesti, mutta kummittelee silti. Ja sen yli minun pitäisi päästä.

Uuden edessä sitä aina pysähtyy ihmettelemään monenlaisia asioita, tälläinen oli tämä hengen tuotanto tällä kertaa. Kunnioituksesta puolisoa kohtaan täytyy vielä sanoa olevani etuoikeutettu päästessäni osaksi tätä puolta hänestä. Ja ehkä tästä vielä sessiotarinoihinkin päästään, koska jos jostain olen nyt suuresti kiinnostunut niin peppuleikeistä. Ja niissä voin sanoa olevani jo hyvä, ihan ilman epävarmuutta.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Hitaasti hapuillen

Suhde elää kumpuillen ja muovautuen, pikku hiljaa hioutuen jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi. Lopputulosta ei voi edes arvailla, mutta kuten ennenkin sanottu: matka on tärkein.

Taannoin puoliso ehdotti josko roolit riittäisi hetkeksi, ollaan vaan ja katsellaan. Mitään ei poissuljeta, annetaan kaikelle vapaa, rento mahdollisuus. Ennenkuin asia oli edes loppuun asti ilmoille heitetty, heti minä kipuilin. Suorastaan panikoin. Mitä minä olen, jos pervo viedään pois? Jos on vain vaniljaa, onko seksiä? Millaista seksiä? Kuka tekee aloitteen? Tekeehän varmasti joku aloitteen? Ihan varmasti seksi loppuu ihan heti välittömästi, niinhän siinä aina käy. Ei voi lopettaa leikkiä, ei vain voi! Ei tarvinne alleviivata ettei mulla ole niin hyviä kokemuksia ihan pelkästä vaniljasta...

Epäilin suunnattomasti miksi pitäisi olla ilman rooleja. Miksi? Ihan hyvä on ollut olla näin, miksi tehdä toisin? Hätäilin ja tuskailin. Ja ihan suotta, kuten arvata saattoi. Aina vain täytyy omassa mielessä tapahtumat saattaa katastrofiksi asti ja siitä yli, kunnes asiat saavat oikeat mittasuhteet ja elämä voi jatkua. Ja elämähän jatkui. Ihan omalla painollaan, ihan hyvällä mallilla. Olen aina uuden edessä epävarma, hitaasti lämpenevä ja tarkkaan tuumaileva. Useasti ihan turhaan, itseasiassa lähes aina ihan turhaan. Minä en syöksy juttuihin, en ryntäile, en säntäile, tutkailen ja makustelen, vasta oppiessani innostun ja sitten kun tehdään, tehdään hyvin ja tarkkaan.

Palataan seksiin. On meillä pantu ja ihan rehellisesti rakasteltu, hellästi ja rakkaudella. Tosin ajatuksissani olin esillä, esitteillä yleisön katsoessa aktia. Mutta silti yhdessä puolison kanssa. Se oli ihanaa ja kummallista, tasa-arvoista ja toimivaa. Ja niin ihmeellistä minulle. Seksin jälkeen sain valaistuksen, tätä ihmistä minä rakastan ja yhdessä pystymme mihin vain. Vahvasti liioittelen, kyse on kuitenkin vain seksistä ja seksi vain yksi osa elämästä, mutta pelko alun perin oli hyvin vahva. Seksi hyvin toimiessaan on vain hippunen suhteessa, huono seksi voi pilata hyvänkin suhteen.

Muutaman päivän rauhallista eloa kestikin, kunnes tuli jo tarve leikkiin. Yllättävän nopeasti mielestäni puoliso oli valmis ja innokas alistamaan minua, ensimmäistä kertaa tänä vuonna! Edellisestä kerrasta tuntui olevan ihmiselämän verran aikaa ja kuitenkin kaikki sujui ihan yhtä luontevasti kuin koko taukoa ei olisi koskaan ollutkaan. Aluksi en kivun kyytiin päässyt yhtä hurmoksellisesti kuin aiemmin, mikä ei kyllä yllättänyt yhtään. Kaikki muu sitten tekikin suurta vaikutusta. Suihkussa herra painoi minut kiinni kylmään kaakeliin ja työnteli sormiaan suussani, syvemmälle kurkkuun saakka aiheuttaen kakomista, valtavasti kuolaa ja hetkellistä hätää toisen armoille jäämisestä. Turvallista pelkoa, ihanaa pelkoa.

Kun hän laukesi kasvoilleni suihkuttaen spermaa päälleni kuin sadevettä, nauroin ilosta lähes hysteerisesti. Kuinka onnelliseksi voikaan pieni narttu tulla spermasta, sotkusta kaikkialla. Spermaa hiuksissa, silmässä näköä haittaamassa, puhtaalla puserolla, reisien vaalealla iholla. Nuolaisin huuliltani vaaleaa kermaa ja nenäliinalla pyyhkäisin enimpiä pois matolta. Istuin siinä aikani polvillani keskellä lattiaa keräten itseäni, ihmetellen taas tuntemuksiani. Nautiskellen siitä jälkipöhnästä, minkä pienikin käsittely voi tuottaa. Kun olin siistinyt itseni, kaivauduin herrani lämpimään kainaloon pyytelemään, suorastaan anelemaan heti lisää. Olin tarkoittanut sanoa jotain ihan muuta, ääni suustani ilman omaa tahtoani pyysi lisää. Saisinko lisää, ole kiltti? 

Sain lisää. Nahkavyöllä peppuni lämpeni punaiseksi, kepillä putosin taas. Jonnekin pois, ymmärryksen tuolle puolen. Kepistä kimpoili palasia pitkin sänkyä kun herra huolella piiskasi ja siinä kohdin muistini pettää taas. Välillä sain kevyitä lyöntejä kasvoilleni, toisessa hetkessä kalun syvälle kurkkuuni. Viimeiseksi muistan olleeni herran jalkojen välissä polvillani itkien lohduttomasti, täristen ja vapisten, kouristellen. Nopeasti pääsin taas tasaantumaan turvalliseen halaukseen nikotellen ja nyyhkyttäen. Hellästi päätäni silitellen herra palautteli minua tähän hetkeen ja lopulta pystyin sopertamaan vuolaita, onnellisia, autuaita kiitoksia.

Kiitos, kiitos, kiitos.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ulkonäkö ja sisäinen olo

Mietin taas kauan ja hartaasti otanko osaa ulkonäkö/ikä-keskusteluun, onko minulla mitään sanottavaa? Suurella mielenkiinnolla luin muiden bloggareiden kirjoituksia ja keskusteluja aiheesta ja pohdin. Ja tuumailin vähän lisää. Ja tulin tulokseen, että taitaa tähän maailmaan aina yksi tarina ja mielipide lisää mahtua.

Syy miksei tässä blogissa puhuta ulkonäöstä, on hyvin yksinkertainen. Meidän keskinäisessä suhteessa ulkonäkö on täysin epäolennainen asia. On aina tärkeämpää miltä tuntuu kuin se miltä näyttää. Kun on konttaillut peppu pitkällä toisen edessä, antanut työntää itsensä sisään milloin minkäkin laista tappia ja vehjettä, on kampaus tai paino kaukana mielestä. Toki naisena (tai miksei miehenäkin?), sellaisetkin ajatukset vilahtaa mielessä, mutta pystyäkseen heittäytymään ei voi jäädä jumiin huonoihin ajatuksiin.

Minä nautin omasta vanhenemisestani. Ei mikään ollut nuorempana paremmin. Poissa ovat epävarmuudet sekä miellyttämisen tarpeet. Olin ujo, sen piilotin hauskuuteen. Kun se ei riittänyt, käytin hävyttömästi naiseutta hyväkseni. Kun testasi viehättävyyttään tarpeeksi, lopputuloksena oli ihmissuhdesotkuja ja menetettyjä yöunia. Ei mikään ollut nuorena paremmin. Onneksi ikä on tuonut luottamuksen omaan pärjäävyyteen ja kelpaamiseen, mun ei tarvitse enää miellyttää yhtään ketään.
Kypsästi kolmekymppisenä ymmärrän etteivät toisten ajatukset minusta saa vaikuttaa minun omiin valintoihini, minun tapaani elää. Elän itselleni.

Olen ollut ja olen yhä taipuvainen lihomiseen. Nautin liikaa maallisista iloista, hyvin syömisestä ja juomisesta pysyäkseni hoikkana. Olen lisäksi lyhyt, minulla on silmälasit ja vinot hampaat, muista kauneusvirheistä puhumattakaan. Mutta minä riitän itselleni. Ja minä riitän puolisolleni ihan juuri tälläisenä. Lyhyys viehättää häntä, silmälasit voivat olla seksikkäät ja vinot hampaat oma ominaisuuteni. Eli kaikki kääntyi ihan hyvin päin. Asenne ratkaisee, lopulta. Yhden kipeän eron jälkeen, tsemppasin itseäni peilin edessä aamuisin hokemalla "olet hyvä, olet ihana, olet ihan huippu tyyppi". Jonkun ajan kuluttua uskoin siihen tosissani ja uskon siihen edelleen.

Pervoilu on selvästi parantanut itsetuntemustani ja sitä kautta itseluottamustani. Nautin edelleen kaikista naisellisista asioista, vaatteista, koruista, hajuvesistä ja niin edelleen, mutta ne eivät ole enää niin merkityksellisiä asioita kuin joitakin vuosia sitten. Pukeutuminen viestii meistä kaikista tiettyjä asioita, mutten enää koe tarvetta jatkuvasti korostaa naiseuttani, seksikkyyttäni. Olen ihan yhtä seksikäs ja haluttava pyjamassa tai urheiluvaatteissanikin. Silti on ihana toisinaan vetää sukkanauhat jalkaan, kiristää korsettia tiukemmalle, laittaa jalkaan korkeimmat korot ja olla nainen isolla ännällä.
Vapaus valita on ihanaa.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Pervoja, mekö?

Mulla on tyhjän paperin kammo.
Kirjoittaminen on ihan äärettömän raskasta, olen haluton aloittamaan.
On niin paljon helpompi kirjoittaa alistuvan näkökulmasta ajatuksiaan ylös, upeiden sessioiden tunnelmista pystyy tarinoimaan loputtomiin. Miltä tuntuu kun kadottaa ajantajunsa, kun häpeää toimintaansa, kun janoaa kipua, kun antaa itsensä toisen käsiin.
Se on helppoa.

Siinä missä aiemmin leijuin autuaassa tekemättömyydessä, tunnen nyt olevani jollain tavalla ihan vain mekaaninen kone. Tukista nyt, nipistä tuosta, hyväile näin, siitä se ainakin tykkää. Mä suoritan. Hienoisen epävarmuuteni takia toimin aina aluksi samalla kaavalla lämmittääkseni toisen sekä itseni, päästäkseni oikeanlaisiin fiiliksiin. Kuuntelen, tarkastelen, opin. Puuttuu se vapaa leijuminen. Vaikka kuinka kiihotun ja innostun puuhailuistani, se rento vapaus puuttuu ja sitä hetkittäin kaipaan. Että saisi vain olla ja antaa toisen tehdä. Ei saa ymmärtää väärin, nautin kaikesta tekemästäni, mutta se kontrollin säilyttäminen koko ajan on työlästä. Kun ei ole vastuussa vain omasta nautinnostaan vaan ihan tarkkaan ja suoraan siitä toisesta ennen itseään. Se, että alati täytyy olla kartalla siitä, mitä toisen kehossa ja päässä tapahtuu, se kaikki vastuu on painavaa.
Ja siitä kirjoittaminen on vaikeaa.

Mutta pienin askelin yritän tämän kammon päihittää.

Samalla tämän prosessin aikana olen herännyt huomaamaan, etten pidä itseäni enää pervona. En kinkynä, en vaniljana, en mitään määreitä liittäisi itseeni. Kaikki on sulautunut yhdeksi hienoksi kokonaisuudeksi ja määrittelen identiteettini ihan muulla tavoin kuin dominoivana tai alistuvana. Vaikka meidän kaapit notkuu jos jonkinlaista piiskausvempelettä ja enenevissä määrin erilaisia dildoja, tappeja,siveysvöitä, you name it, en koe tarvetta eritellä omaa seksuaalisuuttani mihinkään lokeroon. Ymmärrän kyllä ettei meidän makuuhuoneen touhuilut ole jokaisen korville ja suvaitsevaisuudelle soveliasta kuultavaa, vaikka minä hyväksynkin vihdoin kaiken. Olen saavuttanut omassa kasvussani lakipisteen, rauhan sille tiedolle että meidän tapa ilmaista seksuaalisuuttamme on täysin ja ehdottoman sopivaa.

En osaa enää eritellä mikä on erikoista/kinkyä ja mikä ei. Niin luonnolliselta, tavanomaiselta, arkipäiväiseltä meidän seksi tuntuu, oli mukana leluja tai ei. Ja niin vahvasti meidän seksissä joka tapauksessa on aina mukana jokin ei-vaniljainen elementti. Se voi olla orgasmin kieltämistä puolin ja toisin, rumin sanoin sanoittamista, piiskausta samalla, vallan käyttöä eri tavoin, peppujuttuja ja niin edelleen. Toki täytyy muistuttaa vielä, että oma kokemukseni täysin vaniljaseksistä on aika tylsä ja noh, sanalla sanoen vaniljainen, mitäänsanomaton. Täysin tasa-arvoista panemista meillä ei ole ollut kuukausiin, sanoisin itseasiassa ettei ihan sitten alkuaikojen jälkeen, eli lähes kolmeen kokonaiseen vuoteen. Tai ainakaan niin että juuri nyt muistaisin.
Taidetaankin sittenkin olla ihan jäätävän pervoja.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kielen viemää

Olen laukeillut viime aikoina huikean paljon. Omalle mittapuulleni järjettömän paljon. Ensimmäisen yhdeksän päivän aikana sain 11 orgasmia! Mahtavaa! Saan ratsastaa loputtomiin, eikä hän laukea. Saan kiusata loputtomiin, eikä hän laukea. Saan orgasmeja loputtomasti, eikä hän laukea. Hän ei laukea ennenkuin annan luvan. Eikä sitä lupaa hevillä tipu.

Suuseksi saavana osapuolena on minulle aina osunut kategoriaan "ihan-kivaa-mutta-en-ymmärrä-miksi". Mieluummin annan itse, imen ja hyväilen ja kiihotun siitä itsekin äärimmilleen. On meillä nuoltu ennenkin, mutta kun en siinä omista estoista johtuen hyvin viihdy, on homma jäänyt reilusti taka-alalle. Nyt kun sitten minulle kuiskailtiin suuresta halusta saada tuottaa orgasmi nuollen, oli pakko korjata omia asenteita ja antaa hänen painaa päänsä jalkoväliini. Innokas kieli teki työtään, kunnes taas melko nopeasti tukasta vetäen lopetin touhun. Tuntuihan se ihan hyvälle mutta samalla tiesin etten tule laukeamaan, en ole koskaan lauennut. Lannistin itseni ennenkuin olin edes yrittänyt. Onneksi hän ei lannistunut.

Seuraavalla kerralla pää jalkojeni välissä, leuka märkänä minulta kysyttiin josko haluaisin dildon sisääni. Myönnyin ja se oli ehkä paras päätökseni koskaan. Innokas nuolijani toi varastoistamme suurimman dildomme, sellaisen niin suuren että se melkein sattuu. Varovasti, lumoutuneesti katsellen hän sentti sentiltä ujutti dildoa sisääni, hitaasti, aivan kuin ihaillen toimitusta. Sen jälkeen sain kielen kaveriksi, avuksi rentoutumiseen ja hitaasti mutta varmasti, aivan kuin vahingossa laukesin todella isosti. Huutaen kovaan ääneen, silmät suurina yllätyksestä ja nautinnosta.

Suuren suuri ylpeyden aihe minulle sekä hänelle, ensimmäistä kertaa elämässäni laukesin toisen käyttämään leluun ja vielä plussana hänen kasvojaan vasten. Upeaa. Kaikkea sitä oppii kun rooleja vaihtaa. Selkeästi valta on vaikuttanut nauttimiseen positiivisesti, pystyn rentoutumaan ihan eri tavalla. Haluan nauttia ja osaan nauttia suuseksistä, vihdoinkin.

*****

Olen viime aikoina miettinyt paljon valtaa. Millaista se on, kuinka sitä käytetän, missä sitä voin käyttää, ylipäätään rajoja kaikenkaikkiaan. Mitään valmista vastausta en ole saanut aikaiseksi, jonkin suuntiman kyllä. Meillä vallankäyttö on vielä aika pienieleistä ja hienovaraista, olen toistaiseksi melko varovainen kokeiluissani. Vaikka tiedän puolisoni (kuinka vaikeaa onkaan nimen keksiminen kirjoittamista varten!) haluista riittävästi ja meillä on käynnissä jatkuva sopimus siitä, että hänen täytyy kertoa jokainen toiveensa ja ajatuksensa, omat rajani tuntuvat tulevat ennemmin vastaan kuin hänen. Ja vaikka tiedostan meillä olevan riittävästi aikaa tutkailla asioita hitaalla tahdilla, silti epävarmuus valtaa minut. Vastaanko toiveisiin tarpeeksi hyvin? Minkä verran leikkiä on tarpeeksi? Milloin voin leikittää? Kuinka paljon saan tehdä? Viimeisen kysymyksen raja ei ole ollut vielä lähelläkään rikkoutumistaan. Onneksi.

En ymmärrä ajatusta jossa dominoivan pitäisi osata jotenkin maagisesti alistaa sub mahdollisimman vähillä keskusteluilla, ettei sub luule lopulta saavansa vain toivomansa parhaat palat. Karkkikauppasub. Koko keskustelu on minun silmilleni kovin omituinen. Voi olla että ymmärrän jotain väärin, oletan ja yhdistän asioita eri tavalla, mutta olen silti hämmästynyt ja kummastunut. Eikö kuitenkin avoimuus, reilu keskustelu ole kaiken avain? Toiveet ja halut reilusti esille, ettei tarvitse arpoa mistä toinen tykkää. Toki peilaan tämän vahvasti oman kokemuksen kautta, alistuvana en koskaan kokenut saavani vain sitä mitä halusin. Kerroin mahdollisimman paljon mitä ja missä, mutta sain tasan sitä mitä herra minulle halusi tehdä.

Mielestäni keskustelua ei voi olla koskaan liikaa. Palaute session jälkeen on aina hyödyllistä. Ja jos mokaa, toivottavasti vain sen verran että asian voi kuitata puheella (taas...) ja tehdä seuraavalla kerralla toisin. Mutta toisaalta, eipä minulla ole kyllä kokemustakaan kuin omasta suhteestani, että hyvä on täältä turvallisesta lintukodosta huudella ja ihmetellä.

Turvallisessa lintukodossakin on ollut suurta elämän myllerrystä viime aikoina. Vastoin kaikkia odotuksia, kaikessa hiljaisuudessa, rakastava parisuhteemme saavutti taas uuden merkkipaalun ja neidistä tuli Rouva. Olemme toistemme omia, ihan virallisesti, laillisesti ja hyvin näkyvästi. Pikkuhiljaa nyt tässä palailen juhlahumusta takaisin tavalliseen arkeen, opettelen käskyttämään Rouvana ja luultavasti blogikin piristyy samalla kun aikaa vapautuu kaikesta muusta säätämisestä.

Ihanaa kevättä!

torstai 5. helmikuuta 2015

Kiusaa ja kiellä

Minulla olisi jo niin paljon kerrottavaa!
Vaihto on ollut ehdottomasti vain ja ainoastaan hyvä päätös. Toki täytyy muistuttaa, että tätä on edeltänyt pitkällinen pohdinta ja erittäin hidas kokeiluvaihe. Nyt puhutaan siis ainakin vuoden kestäneestä prosessista, jossa minä olen pienin, ihan minimaalisin askelin tutustunut asiaan. Ja edelleen tutustun. Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on valtavasti, mutta sen oman jutun löytäminen sen kaiken keskeltä on mahtavaa. Voin kieltää ja lukita, voin panna ja laueta, voin käskeä ja nauttia. Ymmärrän syitä ja seurauksia paremmin, miksi kieltäminen kiihottaa. On yllättävää huomata, kuinka luontevalta kaikki tekeminen tällä hetkellä tuntuu. Yhdessä parina määritämme sen kaiken tekemisen rajat sekä tavat. Matka on ollut ihana ja vaihteleva kokemus.
Ja nyt tuntuu kuin juuri tähän meidän olisi pitänytkin päätyä.

Minä elän juuri nyt suuren endorfiinikuplan sisällä. Kaikki on vaaleanpunaista höttöä, ripauksella seksiä, valtaa ja kiusausta. En olisi koskaan uskonut nauttivani näin paljon vallasta. Saan suunnatonta mielihyvää, kun näen sen varovaisen, anovan katseen, tunnen hellän kosketuksen ihollani ja kuulen kuiskauksen korvassani "Rakas". Valun valtoimenaan märkänä alati, valmiina vaatimaan tyydytystäni. Voimaannun jokaisesta kiellosta, jokaisesta säännöstä, jotka minä lopulta luon. Joissa saan vapaasti muuttaa mieltäni, mielivaltaisesti toimia oman hyvinvointini hyväksi.

Vaikka sanoinkin aiemmin etten ole korkokengissä kulkeva domina, oli sekin puoli sitten kokeiltava. Minulle korkokengät edustavat ääretöntä naisellisuutta ja seksikkyyttä. Olen koroissa aina hiukan itsevarmempi, seksikkäämpi, uskottavampi. Aiemmin herraa miellyttääkseni olen kulkenut enemmikseen matalissa kengissä koska herra nautti ja nauttii edelleen pienuudestani, pituuttahan minulla on kokonaiset, upeat, täydet 152 senttiä. Valtasuhteen ollessa minun puolellani, huomattavasti paremmin tähän rooliin sopii korkeat korot ja jämäkämpi askellus. Niinpä sitten eräänä iltana puin päälleni korsetin, stay upit, korkeimmat korkoni ja kutsuin hänet luokseni. Olin ulko-ovella vastassa tiukasti roolissani, ja se ihailu jota sain välittömästi osakseni, se palvonta, se riitti tekemään kokeilusta onnistuneen. Tätä tullaan myöhemminkin hyödyntämään, pukeutuminen tällä tavoin vahvistaa omaa kokemustani seksikkäästä valtiattaresta. Ja kukapa ei haluaisi olla oman puolisonsa loputtoman himon ainoa kohde?

Jos meillä oli ennen paljon seksiä, nyt sen määrä on vähintään tuplaantunut. Lisäksi jatkuvat hyväilyt puolin ja toisin pitävät yllä eroottista latausta yötä päivää. Se tulee ilmi puheissa, kosketuksissa, katseissa. Tässä kohtaa vastuu on yllättänyt minut. Leikin henkeen tietyllä tavalla kuuluu pysyä leikissä mukana ja kun toinen on reilusti kolmatta viikkoa ilman orgasmia, en voi vain yhtä äkkiä vaihtaa vapaalle. Enkä sano sen olevan huono juttu, tilanteen ollessa toisinpäin asia vain oli hyvin erilainen. Minun himoani piti joskus herätellä, herralla pysyi ohjakset tiukasti käsissään milloin leikitään. Nyt puutteessa oleva näkyy ja kuuluu koko ajan. Pienestä hipaisusta kalu kovenee, läheisyyden tarve on lähes tauotonta. Levottomat kädet vaeltavat kehollani, viattomat sanat haluavat palvella juuri minua. Eikä kukaan koskaan ole halunnut minua näin vilpittömän kovaa, ja se on imartelevaa.
Enkä tehnyt muuta kuin vein häneltä pois oikeuden orgasmiinsa.


Ps. Linkkilistaa on päivitetty ja lisää hyviä nettisivustovinkkejä otetaan mielellään vastaan.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Vaihtelu virkistää

Viime kesän alistumistauko johtui  todellisuudessa täydellisestä alistumattomuudesta. Vaihdoin roolia, otin ohjat omiin käsiini ja dominoin, yhdessä herran kanssa sopien tietenkin. Hänellä on ollut haluja tälläiseen järjestelyyn ennenkin, minulla on ollut vain erittäin varovaisia ja hataria haaveita. Asiaa on sivuttu tuon tuosta muutamia kertoja, ajan kuluessa kuitenkin vakiinnuimme herra-narttu- asetelmaan ja keskustelu jäi taka-alalle.  Menneenä kesänä sitten todella vaihdoimme osia, olin jo aiemmin saanut maistella valtaa pienissä erissä ja pitänyt siitä todella. Vauhtiin päästyäni lopulta halusin kaiken, vähän piiskaa, paljon seksiä, ostetaan tämä ja tuonkin haluan! Kiireesti kokeilin kaikkea maan ja taivaan väliltä, nautiskellen tästä puolesta itsessäni suunnattomasti. Kunnes iski epävarmuus, osaanko, haluanko, teenkö oikein. Silloin tein tietoisen päätöksen olla kirjoittamatta edes anonyymisti asiasta, vieläkin epäröin kovasti kirjoittaa. Enkä oikein tiedä itsekään miksi. Tekojani en enää epäröi ja haluan blogissa ainakin mainita tämän uuden käänteen.
Roolien vaihtuminen on kuitenkin vain ihana sivujuonne tässä suuressa rakkaustarinassa.

En pidä termeistä, en siitä tavasta jolla yksittäiset sanat lokeroivat kertojansa suuntaan tai toiseen. Olen kuitenkin ensisijaisesti alistuva, vaihtelevasti ja luultavasti vain tässä suhteessa dominoiva. Ensin kirjoitin olevani switch, mutta pidempi pohdinta vei sen mahdollisuuden pois. En ole. Tai en tiedä, en osaa sanoa enkä oikeastaan välitäkään. Dominoivampi puoli on tainnut olla aina olemassa minussa, se vain tarvitsi turvallisen kasvualustan, hiukan houkutteluja ja paljon inspiroivia kuvia. Ja halun. Hänen halunsa on valtavan suuri motivaattori ja innoittaja. Vuorovaikutus on tärkeä osa kokonaisuutta ja koen olevani hyvin onnekas saadessani toteuttaa tätä puoltani itsestäni vapaasti. Rennolla otteella, rakastavasti.

Miten meillä nyt leikitään?
En ole korkokengissä ruoskaa heiluttava Domme, ennemminkin villasukissa pyörivä lempeä neiti. Minun vallassani on päättää kuinka usein hän laukeaa vai laukeaako ollenkaan. Valta on päihdyttävää, huumaavaa, vastuullista. Nautin jokaisesta kosketuksesta, jonka ansiosta hän värisee käsissäni avuttomasti ja antautuneena. Nautin palvonnasta, jota saan osakseni. Nautin seksistä ja rajattomista orgasmeista.
Alistuminen tulee hänen viedyistä orgasmeistaan, halustaan palvella minua. Pienet eleet, käsi yläselän päälle omistavasti tai edellä käveleminen riittävät osoittamaan valtasuhteen välillämme. Vaadin palveluksia ja saan niitä. Oma roolini kehittyy ja vahvistuu koko ajan, olen erittäin kutkuttavassa vaiheessa, kun kaikki on vielä  mahdollista.

Ennen kirjoittamista, osaksi nolostelin asiaa, jotkin epämääräiset "käyttäytymissäännöt" kummittelivat mielessäni. Puolivillaisia väitteitä siitä että kunnon subi vain alistuu kaikille ja truemasterit sitä ja tätä. Blaa blaa ja plääh! Voinen tässä kohdin tunnustaa, etten sen kummemmin enää lue keskustelupalstoja enkä foorumeita tietyntyyppisen ahdasmielisyyden takia.

Ja hiiteen moiset yleistykset, mäkeen muiden mielipiteet, näillä mennään, koska tämä tuntuu ihan pirun hyvältä. Meille tapa sopii hyvin, oma rooli, oli se D tai s, viedään tosissaan loppuun saakka. Ja nautitaan molemmin päin. Ei lennosta vaihtoa, pidempiaikaisesti ainakin toistaiseksi. Nyt on minun vuoroni ja aion ottaa siitä kaiken ilon irti. Koskaanhan ei voi tietää, minne tarina kuljettaa ja se on niin kovin jännittävää. Loppupeleissä kuitenkin, kaikki on vain leikkiä. Ihmeellisesti elämää rikastuttavaa leikkiä.

Tarinoita tulee, jos on tullakseen, blogissa saattaa olla hetken hiljaisempaa.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Tajuton kupla

Sain luvan laueta 6.1.2015!
Kohtalaisen loistava aloitus tälle vuodelle. Orgasmi oli upea, se alkoi varpaista, värisytti minua jokaista solua myöten, sai huutamaan ääneen ja sitä kesti ikuisuuden. Ihanan ikuisuuden.
Mutta se, mitä tapahtui sen jälkeen, onkin itseasiassa paljon kiinnostavampaa.

Tapasimme herran kanssa yhteisiä ystäviä muutamana perättäisenä iltana ja nämä kohtaamiset jäivät ilman varsinaista leikkiä, kiusoittelua senkin edestä. Ilmassa oli myös paljon korvaan kuiskattuja lupauksia, kiihkeitä suudelmia ja vaativia kosketuksia puolin ja toisin. Luvattoman pitkiä silmiin katseluita, niissä intensiivisissä hetkissä unohdin olevani muiden ihmisten seurassa, katosin täysin herrani katseeseen. Lisäksi turhautuneita huokauksia eri osotteissa nukkumisen tähden.

Seuraavana päivänä, suuret odotukset takana, vihdoin kahden kotona ja minua vaivasi kamala krapula! Tai no, ei varsinaisesti ihan kamala, mutta tuskaisa päänsärky piti kuristavassa otteessaan. Onnekseni herra tietää, kuinka pienet kivut selätetään - isommalla kivulla. Yritin varovasti kiemurrellen anella helpotusta illalle, toivoen kevyempää otetta, ehkä suorastaan ihan viatonta hempeilyä. Omanlaista hempeilyä minä sitten sainkin. Ihan parasta pitkiin aikoihin. Jopa niin hyvää, ettei muisti taaskaan pysy perässä mitä milloinkin tapahtui ja kuinka tilanteisiin päädyttiin. Ne kerrat ovat aina huikeita. Silloin kun täydellisesti uppoaa omaan kuplaansa ja pysyy siellä.

Yritän kovasti muistaa, mutten pysty hahmottamaan kuinka päädyin herran ja tiskipöydän väliin, käsi paidan alla rintaa nipistäen. Olin jo valmiiksi tiloissa, litimärkänä valuen. Haluaisin kirjoittaa tähän tarkan kuvauksen kaikesta pienestä ja suuresta, mitä yhden upean iltapäivän aikana koin, mutten pysty. Mitkään sanakäänteet, mitkään kuvaukset eivät ole tarpeeksi. Kaikki kokemukset olivat hiukan liikaa. Ja mikään kipu ei ollut tarpeeksi. Sen kuitenkin kerron, että laukesin pelkästä nännien nipistelystä ja sen tein huutaen.

Ja koska nautin nöyryytyksestä, jaan vielä yhden kokemuksen.
Jouduin tekemään kotityöt pyykkipoika kielessä. Pidä huoli ettet kuolaa lattioille, sun pitää kaikki jäljet siivota. Se häpeänsekainen tunne, kun sotkee omalla kuolallaan itsensä ja lattiat ja pöydät, se on huumaava. Siinä ei ole sijaa järjelle, vain tunteelle. Pyysin lupaa riisua paidan, sain luvan. Halusin tuntea kaiken ihollani, lähempänä, tiiviimmin. Kaiken tekeminen hidastui, putosin ja putosin. Hämärästi kuulin tai tunsin herran takanani, hän painoi ylävartaloni tiskipöytään, rinnat hankautui ihanan kivuliaasti pöydän pintaan. Joko minä itse tai herra riisui housut pois päältäni, en muista eikä sillä ole väliäkään. Levitin jalkojani leveämpään haara-asentoon herraa varten, enkä ole tuntenut oloani niin seksikkääksi koskaan. Alastomana, sotkettuna, häpäistynä. Herra työntyi sisääni, tunsin oman kosteuteni valuvan pitkin reisiä, olin ehdottomasti herran oma. Se on ihan parhautta elämässä, antautua niin kokonaan toiselle. Täydellisesti käytettävissä, ilman omaa tahtoa.
Olin täysin hänen otteessaan.
Olin täysin onnellinen.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Päivityksiä matkan varrelta

2.10.-24.10. Tyyntä eloa. Leikkihetket ovat hyvin vaihtelevia, kokeilemme monenlaisia asioita. Juttelemme herran kanssa paljon, varsinkin orgasmeista luopumisesta. Miten hyvälle tuntuu antaa se  toisen käsiin, kuinka herran valta on koko ajan läsnä. Miltä pään sisällä tuntuu. Itse pyysin, itse halusin ja kuljen kohti tulevaa hyvin luottavaisin mielin. Haluan antaa orgasmini herran käsiin, herran päätäntävallan taakse. En usko tästä tulevan mitenkään hankalaa, selviän ihan helposti. Tätä on tehty ennenkin, olen aiemminkin ollut ilman pitkiä aikoja eli ei mitään hätää. Alistun helposti orgasmittomuuteen.

25.10. Yöllinen keskustelu. Tästä keskustelusta kierrokset nousevat kummallakin ja panokset kovenevat.

27.10. Laukean unissani. Oi, miten ihanaa se onkaan. En tunne häpeää enkä syyllisyyttä, ihan kaikkeen en pysty minäkään vaikuttamaan.

31.10. Keppiä ja seksiä. Piiskaus kepillä tuottaa orgasmia vastaavia tuntemuksia. Kiemurtelen ja huohotan, nautiskelen täysillä. Harjoittelemme minun orgasmini hallintaa, lähelle, lähelle, lähelle ja orgasmin alkaessa seis. Useimmiten en uskalla mennä niin pitkälle, en halua vahingossa laueta ilman lupaa.

9.11. Runkkasin.

13.11. Rangaistus runkkaamisesta toteutuu, ei enää käy pienessä mielessäkään rikkoa käskyä. Harmittaa vietävästi, haluaisin pyyhkiä koko onnettoman runkun pois mielestäni. Se pieni orkkukin harmittaa, mietin paljon vaikutuksia tähän kokeiluun.

22.11. Saan ensimmäisen oikean, onnistuneen pilatun/keskeytyneen orgasmin. Mahtava tunne hallita omaa kehoaan niin voimakkaasti. Ja totella herran käskyä niin tehokkaasti. Olen jälkeenpäin enemmän poikki kuin oikeasti lauetessa. Myös ehdottomammin herran oma. Täysin omistettu.

27.11. Seison alastomana herran edessä. Kuulen kieltävät kuiskaukset, hellät hipaisut olallani ja tarraudun seisovaan kaluun kuin hukkuva kiinni. Hyväilen kalua ja saan hämmentävästi siitä itse suurta tyydytystä. Herran nautinto on minun nautintoni. Käyn toistuvasti lähellä orgasmia, laukeamatta. 

29.11. Laukean taas unissani. Edelleen ihanaa.

 4.12. Alistun yhä hyvin orgasmittomuuteen. Tiedän herran tietävän mikä on minulle parasta, uskon hänen oikeudenmukaisuuteensa enkä kyseenalaista hänen päätöksiään. Nautin olostani ilman päätäntävaltaa.

Useita leikkihetkiä.

20.12. Pienen leikkihetken jälkeen, erottuamme jo hetkeksi, palaan toisesta huoneesta syöksyen herran kimppuun täynnä kiitollisuutta, halua ja himoa. Suutelen häntä kaikkialle, palvoen jokaista senttiä herran kehosta. En saa tarpeeksi koskettamisesta, mikään määrä ei tyydytä minua. Kaivan vapisevin käsin kalun housuista esille, imen ja nuolen, hyväilen käsilläni, kielelläni niinkuin en koskaan ennen.

23.12. Päivällä herra kiusaa, illalla herra kiusaa ja yöllä herra kiusaa. Nukkuvasta lähelle orgasmia 38 sekunnissa. Huikean nopea suoritus. Enkä saa yöllä unta.

24.12. Anelu alkaa. Televisiossa suudellaan, anelen orgasmia. Ole kiltti. Herra hipaisee, anelen orgasmia. Saisinko, herra. Istun herran vieressä, anelen orgasmia. Ole kiltti, saisinko, haluaisin. Kesken ohjelman herra kiusaa, lopuksi sihahdan hampaitteni välistä: sadisti. Minulle nauretaan ja vedetään tiukemmin kainaloon.

Aattoyönä keskustelimme orgasmittomuudesta, miltä se minusta nyt tuntuu. Olo alkaa olla oikeasti tuskainen, turhaudun jo siihen pisteeseen että itken kohta, haluan niin kovasti. Tunnen oloni kovin avuttomaksi, kun en voi millään tavoin vaikuttaa herraan. En enää tiedä odotanko leikkihetkiä vai pelkäänkö niitä. Halu on kaksiteräinen miekka, pienestäkin kosketuksesta sulan ja samalla tuskaannun tiedosta, etten tule saamaan helpotusta hetkeen. Valitettuani hetken, herra heittää vaihtoehdon ilmoille. "Voithan aina sanoa turvasanan." Enkä voi. En vaan voi. Ei se ole todellinen vaihtoehto. Minun on pakko vain odottaa.  Tosiasissa arvostan herraa suuresti, ettei minun ininäni vaikuta päätökseen. Ei saa vaikuttaa.

26.12. Herra piti Puhuttelun. Laittoi asiat tärkeysjärjestykseen ja minut paikoilleni. Ei ole minun tehtäväni anella, vaan tyytyä odotukseen ja miellyttää herraa odottaessani mahdollisimman hyvin. Kummasti mieli tyyntyi ja jaksan taas paljon paremmin. Selkeät säännöt helpottavat, selkeät käskyt kannustavat.

Kuka leikin aloittaa, se leikin kestäköön.