maanantai 29. joulukuuta 2014

Uudenvuoden toiveeni

Ei niin kovin salainen haaveeni on aina ollut saada olla naisen kanssa. Romanttisesti, eroottisesti. Niinpä lähestyvän uuden vuoden kunniaksi, olen päättänyt tehdä jotain tämän haluni täyttymisen eteen ihan tosissani. Eli deitti-ilmoitus kehiin!

Etsimme yhdessä herran kanssa naista leikkimään kanssamme.
Kotimme sijaitsee pääkaupunkiseudulla, toivottavasti sinäkin. Olisitpa vapaa, avoimella mielellä varustettu 25-35-vuotias pieni nainen. Ikähaarukka on aika liukuva eikä ulkonäkö sinällään ole ratkaiseva tekijä. Ei ole väliä, oletko aloittelija vai enemmän kokenut. Kummassakin on omat hyvät puolensa, meille kerta on ensimmäinen. Kuitenkin jokainen ihmissuhde määrittelee rajansa ja tekonsa yhdessä, keskustellen ja kuunnellen toinen toistaan. Arvostavasti ja kunnioittavasti.

Tärkeintä kaikista olisi keskinäisten suhteitten toimivuus, haussa mieluummin pidempi suhde kuin yksittäinen sessiokerta. Blogista saanee selville meidän mieltymyksemme, minä alistun ja herra alistaa. Sinä voit kuulua kumpaan tahansa kategoriaan, mielelläni alistuisin naiselle tai kokeilisin roolia toisinkin päin. Olen tässä kohtaa vielä hyvin sopeutuvainen ja utelias. On vaikea etukäteen kertoa linjoja tai suuntia, moni asia on kuitenkin kiinni ihan henkilökemioista, halujen yhteensovittamisesta. Haluamme ensin rauhassa tutustua ja sitten luottamuksen lisääntyessä leikkiä tavoilla, jotka sopivat kaikille. Avoimuus ja reiluus ovat tärkeässä osassa tässä prosessissa. Toivottavasti et pelkää kosketusta, sitä on paljon tarjolla. Hellyyttä ja kipua sopivassa suhteessa.

Olemme huumorintajuinen, arkisia asioita arvostava pari. Urheilemme yhdessä ja erikseen riittävästi pysyäksemme terveinä, herralla on leppoisa koira kotona, allergisille tärkeä huomio. Pariskuntana nautimme hyvästä ruuasta, leffoista ja ravintoloista. Matkustelemme yhtä lailla ulkomailla kuin Suomen rajojen sisäpuolella. Kesäisin herralle iskee kaipuu pois kaupungista, veden äärelle, mökille luonnon helmaan rentoutumaan. Minä olen se liikkuvampi tapaus, kierrän festarit, keikat, teatterit ja muut kiinnostavat tapahtumat. Olemme toisiamme täydentävän erilaisia.

Painotan ja tarkennan vielä, että tapaisit meitä aina yhdessä. Emme halua kiirehtiä asian kanssa, meillä on aikaa. Hyvät asiat tapahtuvat ajallaan, hätiköimättä, juuri oikean ihmisen osuessa kohdalle. Voimme tarjota sinulle mukavia kokemuksia, aloittelijalle turvallisen tavan tutustua leikin saloihin ja toivottavasti myös lopulta pidemmän ystävyyssuhteen.

Ota rohkeasti yhteyttä, vaikka haluaisit vain vaihtaa ajatuksia tai kaipaisit bileissä seuraa. Uudet tuttavuudet ovat aina tervetulleita.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Sata salamaa iskee tulta...

Vanhan ajan Reginoissa tai ainakin ruokakauppojen pokkarierotiikassa viljeltiin kovasti ilmauksia kuten "salamat säkenöivät hänen kehossaan" tai "ilotulitukset räjähtivät hänen kosketuksestaan" ja muita vastaavanlaisia sanoisinko aika mielenkiintoisia kuvauksia eroottisista hetkistä. Olen aina niille lempeästi hymähdellyt ja tuhahdellut, ei tuollaista tapahdu oikeasti kenellekään. Olenpa ollut taas väärässä.

Tuleva joulu on  jollain tapaa herkistänyt mielen, orgasmittomuus on saavuttanut lakipisteensä (haluan laueta!), kohta kolme kuukautta ilman ja näillä näkymin lupa heltiää heti ensi vuonna. Minun haluni ruokki herran halua ja yhteen vuorokauteen mahtui enemmän leikkiä ja seksiä kuin moneen edelliskertaan yhteensä. Meillä on ollut monta yhteistä hetkeä, toiset pidempiä ja toiset nopeampia, kaikki yhtä merkittäviä. Tapahtumien kulku ja järjestys on jo haalistunut mielessäni, mutta ne tärkeimmät muistan kirkkaasti.

Ensimmäisessä sessiossa herra käytti minua monella tapaa. Sain lempeästi hapsupiiskaa, paljon riettaita puheita korvaani, jalkaa päälleni, suutani käytettiin siihen, missä olen niin hyvä. Lopulta herra kaivoi pyykkipojan esille ja laittoi sen kieleeni. Kieli ulkona, kuolaa alkoi valua välittömästi, pisara kerrallaan itseni päälle, lattialle, matolle. Sain hetken ratsastaa, vain ihan pienen hetken koska kuolasin herrani päälle. Ristiriitaisen häpeän ja nautinnon tuskaisassa välimaastossa päädyin takaisin lattialle hänen jalkojensa väliin.

"Ethän noin voi sotkea joka paikkaa, voi narttua..."
Silmiin katsoen herra otti nänneistäni kiinni, yritin katseellani anoa jotakin, häpesin, kuolaten kastelin itseäni, ajatukset ihanasti sekaisin nipistysotteen tiukentuessa huohotin ja huusin rajusti, luulin ejakuloivani lattialle, kehoni oli yhtä lihallisen nautinnon temmellyskenttää kadottaen ääriviivansa ja ollen pelkkää himoa.

Jatkoimme leikkiä nojatuolissa, jossa minua pantiin huolella peppu pystyssä ja hyvin tarjolla. Ollessaan jo lähellä laukeamista, herra veti minut lattialle, painoi pääni alas kumartamaan ja laukesi hiuksilleni sperman lentäessä myös selälleni kuin sadepisarat kastellen minut joka puolelta.

Myöhemmin laitoin keittiössä ruokaa herran tullessa tarkastus/kannustuskäynnille. Sain nopeat piiskaniskut pakaroille ja yhdellä riuhtaisulla housut nilkkoihin ja herran sisääni. Oikealla kädellään hän veti tukastani ja samalla ilotulitukset räjähtelivät mielessäni enkelikuoron laulaessa hoosiannaa. 

***

Itseänikin jo huvittaa kuvaileva kielenkäyttöni, mutta ilotulitukset kohdallani ovat totisinta totta.
Oikean ihmisen kanssa kaikki on mahdollista.

torstai 18. joulukuuta 2014

Ihmissuhteista sananen ja ajatuksen tapainen

Olen mielessäni pyöritellyt noin vuoden verran ja kauemminkin omia ajatuksiani ihmissuhteista. Kuinka erilaisia ne voivatkaan olla, minkälaisia haluan ympärilleni, mitkä ovat tärkeän suhteen määreet? Olen matkan varrella jättänyt kuluttavat ihmissuhteet kokonaan pois ja vaalinut niitä tärkeitä antaumuksella. Pidän kynsin ja hampain kiinni niistä asioista, jotka tuottavat minulle enemmän hyvää kuin huonoa. Ja kun on yhtä kauan pala palalta rakentanut itseään uudelleen, tutustunut siihen kuka minä olen ja mitä haluan elämältäni, voin sanoa jo aavistavani oikeat vastaukset minulle.

Pervoilun alussa (välillä vieläkin) tunsin kateutta toisten suurista seikkailuista oman parisuhteensa ulkopuolella, kokeiluista muiden pervojen kanssa. Ihmettelin, onko se noin helppoa? Voiko niinkin tehdä, ihan luvan kanssa eikä kukaan pahoita mieltään? Löysin ehdottomasti itselleni hyvän asian. Voi sitä vapaamielisyyttä! Poissa kaikki ahdasmielisyys, johon sain tottua entisen elämän "normisuhteissa". Tiukasti täytyi olla yhden ihmisen oma, eikä passannut muita edes ajatella, ettei se siippa vaan nyt suutu. Olin salaa riemuissani, kerrankin jotkut ymmärtää tosissaan, ettei se järvi soutamalla kulu. Koska ennen pervoa, seksi oli minulle niin yhdentekevä asia, ettei tosikaan. En pystynyt ymmärtämään, miksi yhdyntä määritetään vain parisuhdeasiaksi. Eikös se nyt ole ihan sama kenen kanssa niitä välineitään yhteen hinkkaa? Ei se siitä miksikään muutu. En pystynyt ymmärtämään tiukkapipoisia ajatuksia pettämisestä; se on kerrasta poikki- mentaliteettia, saati sitä että pettäminen kaataisi ihmisen elämän. Sehän on vain seksiä, herran tähden! Ei kovin kummoinen asia. Sanottakoon tässä välissä, minun silloisen parisuhteen hypoteettisesti ajatellen olisi kaatanut henkinen yhteys toiseen ihmiseen, ei missään nimessä seksi. Tämä pätee edelleen.

Tosiasiahan oli, että ennen pervoa en saanut seksistä yhtään mitään. Siksi myös välinpitämätön asenne. Tilanne nyt on muuttunut monin tavoin. Nautin ihan jo siitä perinteisestä yhdynnästäkin, en ihan täysin ilman D/s:ää, mutta nautin kuitenkin. Edistystä sinällään sekin. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni, kypsästi kolmenkympin tällä puolen, olen kaikin tavoin sitoutunut toiseen ihmiseen. En kaipaa ulkoisia todisteita, en yhteistä osoitetta tai sukunimeä, en kihloja tai muuta perinteistä, koska tiedän sisälläni olevani henkisesti tässä suhteessa täysillä ja kokonaan. Ilman ehtoja tai sopimuksia.

Vaikka ennen halusin itsekin vapaan tavan elää ja kokeilla, nykyään varovasti sitä ihmettelen. Ja hiukan silti samalla ihailen sekä luvan antaneita että luvan saaneita. Koska itse en haluaisi tai pystyisi kumpaankaan. Mahdollisesti, luultavasti, jos tilanne tulisi vastaan, voisin sallia herralle erittäin rajatusti mahdollisuuden kokea toisia ihmisiä ilman minua, mutta itselleni en sitä edes haluaisi. Minusta ei tuntuisi mitenkään päin hyvältä ajatella kumpaakaan meistä ilman toista, koen olevani niin tiiviisti herran. Onneksi kummallakaan ei sellaiseen ole tullut halua.

Mutta, ja tämä on suuri mutta. Olisin erittäin valmis avaamaan meidän suhdetta kolmannelle osapuolelle. Eikä tämä tuota jostain syystä minkäänlaista ongelmaa. Tai tietenkin tiedän syyn. Yhdessä tehden ei voi jäädä mistään paitsi. Olen erittäin halukas jakamaan itseni sekä herran yhtä aikaa jonkun uuden naisen kanssa ilman minkäänlaista mustasukkaisuutta tai draamaa. Vilpittömän innokkaasti haluaisin itse kokea toisen ihmisen kosketuksen sekä nähdä herran nauttivan muistakin kuin minusta. Onko tässä sitten ristiriitaa, se jääköön jokaisen omaan pohdintaan.

Mutta ajatus on liian mieltä kutkuttava tutkimatta jätettäväksi.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Haaveet toteutuu

Kuten en ole koskaan- haasteessa kävi ilmi, kukaan ei koskaan ole vielä pissannut minun päälleni. Ei vaikka olen kovasti toivonut, suuresti haaveillut ja asian vienosti ääneen kuiskannut. Ja tietenkin häpeääni punastellut ja kainosti hihitellyt. Voi jospa vielä joskus... Menemättä sen syvemmin siihen miksi tämä minua kiihottaa, en siis tiedä enkä ole sen enempää asiaa pohtinut, kerron kuinka meillä luovitaan välillä kovinkin erilaisten halujen keskellä.

Herralle tämä on ollut hankalampi asia ja vaikka olenkin halustani useasti kertonut, en ole tosissani odottanut toteutusta. Ymmärrän vallan hyvin ettei jokaista eritteet kiinnosta. Sperma ja oma kuolani ovat edelleen minulle ne ykkösasiat tällä saralla ja tiedän pärjääväni hyvin ilman tätä kokemusta, vaikka kovasti sitä haluaisinkin. Ihan kaikessa ei meidänkään mieltymykset kohtaa. Kaikkea ei tarvitse saada eikä mitään edelleenkään voi tehdä vastentahtoisesti. Mutta koska hän on luova ja vilkkaalla mielikuvituksella varustettu herrasmies, on minun pieni toiveeni tullut hyvin kuulluksi ja tarkkaan pohdituksi. Samalla herra keksi ratkaisun, joka tyydyttää kumpaakin ja on ollut erittäin onnistunut kompromissi.

Lempeän saunahetken jälkeen olin pesemässä herran selkää ja jutustelin niitä näitä säästä tai mistä lie. Selän pesu karkealla sienellä on minulle/meille eräänlainen siirtymä palveluun. Nautin suunnattomasti konkreettisesta tekemisestä, yksinkertainen hankausliike on huumaavaa. Saippuavaahdon levittäminen pitkin selkää vapaalla kädellä pakaroita hyväillen on harras toimitus. Se tunne kuinka käsi lipuu vaivattomasti  ja pehmeästi toisen keholla on upeaa, unohtumatonta. Ihon koskettaminen, hyväily on aina kaunista ja herkkää. Kun ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen olin lopulta valmis, hän painoi minut polvilleni ja antoi kalunsa suuhuni ikäänkuin palkinnoksi. Imin parhaani mukaan tunnustellen kielelläni jokaista herkkää kohtaa, hamuten käsilläni tukea herran jaloista työntöjen voimistuessa syvemmälle kurkkuuni. Tiukka ote tukastani ei hellittänyt hetkeksikään, ennenkuin aivan viimeiseksi sain vielä muutaman napakan avokämmenlyönnin kasvoilleni.

Herra käski minut lattialle makaamaan mahalleni pää käännettynä sivulle niin, että pystyisin näkemään hänet. Jalallaan päätäni painaen hän varmisti etten kääntäisi päätäni pois. Jalka kasvoilla on niin alentava teko, että lakkaan olemasta. Suuresti väheksyvä ele, jonka jälkeen en pysty enää varmasti muistamaan oliko suihku päällä vai ei, muistini pettää minut. Sen minä muistan, että näin sumein silmin kalun herran kädessä, tunsin jotain lämmintä valuvan päälleni ja huomasin oman käteni kouristelevan nyrkkiin-auki sormet täristen tahdostani riippumatta. Muistan miettineeni pidänkö suuni auki vai kiinni, taisin pitää kiinni. Muistan pienen hetken epäilleeni, mutta päätin uskoa. Muistan nyyhkyttäneeni täyttymyksen tunteesta, muistan kiittäneeni luojaa kaikesta ihanasta ja muistan toivoneeni ettei tämä hetki loppuisi koskaan.

Valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin täytyi tästäkin palata. Ja suurena antikliimaksina kerrottakoon, en edelleenkään saanut kultaista suihkua, ihan vettä vain. Mutta tässä yksi suuri syy miksi arvostan herraa äärettömän paljon. Hän osaa luoda pettämättömän tunnelman ja vie minut uskomattomille matkoille oman mieleni sisään. Turvallisesti ohjaa ja tuo takaisin, satuttaa ja pitää hyvänä. Olen onnekas.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Käyttäydyn aina hyvin

"Käyttäydy aina hyvin ja puhu kohteliaasti", tähän ohjeeseen kiteytyy mennyt viikonloppu. Soitin suutani herralle kieltäytyen tekemästä pikkujuttua, joka minun kuuluu lähes poikkeuksetta hoitaa ja rangaistushan siitä seurasi. Luonnollisesti. Tiesin kyllä varmasti, mitä moisesta niskoittelusta seuraa ja tein sen silti. Harmittavaa myöntää, härnäsin ja haastoin ihan tahallani, puoliksi tosissaan harmistuen tilanteesta, mutta  kuitenkin pilke silmäkulmassa.

Toistin temppuni useamman kerran saman illan aikana saaden joka kerta pikaisen kurinpalautuksen. Näin ja tunsin herran turhautumisen, mutta en enää osannut lopettaa. En ennenkuin herra nappasi tukastani kiinni ja syvälle silmiin katsoen varmisti kohtaloni. 
- Oletko unohtanut taas miten käyttäydytään? Pitänee palautella muistiin...
Riisuin vaatteeni pois nöyränä, tietäen tehneeni virheen ja valmistauduin ottamaan rangaistukseni vastaan tavallaan helpottuneena. Helpottuneena siitä, että minusta kitketään turha kiukuttelu pois hyvinkin tarpeellisella piiskauksella. Otin oikean asennon painaen katseeni lattiaan, mutta samalla kannoin vartaloni ylpeydellä.
- Kymmenen piiskaniskua. Laske kaikki ääneen.
Herra ei lämmitellyt hellemmillä lyönneillä, vaan aloitti suoraan kovan sarjan ohuella bambukepillä. Jokainen isku sattui edellistä enemmän, mutta ylpeys ei antanut periksi kivun näyttämiselle. Rikoin selvää sääntöä, silloin myös kestän selvät seuraukset. Laskin jokaisen iskun ääneen, samalla aina kivun ulos huokaisten. Tunsin erikoista tyydytystä kestäessäni lyönnin toisensa jälkeen pakoilematta, asentoa vaihtamatta. Kivun kyynel silmäkulmassa sain laskettua kymmeneen saakka. Piiskaus oli rankka, tunsin jäljet pepussani vielä kaksi päivää myöhemmin.

Myöhemmin herran kainalossa, ihmettelin tuntemuksiani. Piiskaus ei itseasiassa ollut lainkaan nautinnollista, en saavuttanut minkäänlaista hurmosta ja kuitenkin oloni oli mitä mainioin. Pehmeä ja rento, tyyni ja rauhallinen. En olisi halunnut nousta pois kainalosta ollenkaan, en olisi halunnut luopua epätodellisesta rauhan tunteesta. Arkeen palaaminen on kuitenkin aina pakollista, vaikka ei huvittaisikaan. Piiskauksen jälkeisen hyvän olon tunteen saan siirrettyä helposti ihan tavallisiinkin päiviin. Asiat sujuvat helpommin enkä tunne suurta tarvetta olla millään tavoin hankala ympäristölleni. Käyttäydyn aina hyvin. Toki kynnysmatto en ole, mutta kaikki ylimääräinen ja turha kitinä katoaa piiskauksesta. Piiskaus tyynnyttää. Kaikki näin sanottuna, harkitsimme pitäisikö tälläisen nopean ja kovan piiskauksen tulla tavaksi, arkirutiiniksi? Olisin ehdotukselle ehdottoman suopea.

Tunnen vastuukseni vielä tähdentää ja alleviivata, että ketään ei saa satuttaa vasten tahtoaan. Minulla on jatkuvasti oikeus ja velvollisuus jopa, keskeyttää leikki tarvittaessa. Turvasana on käytössä ja hallinnassa. Tämä pieni huoli juontuu ihan siitä ajatuksesta, etten ole varma millainen kuva teksteistä kulloinkin välittyy lukijalle. Toisinaan harkitsen sensurointia tapahtuneista tilanteista peläten liian julmaa mielikuvaa. En ole mitään kyllä jättänyt kertomatta sitten kuitenkaan. Kaikki toiminta kun perustuu kahden toisiaan kunnioittavan aikuisen väliseen kanssakäymiseen, yhdessä sovittujen raamien sisällä, aina arvostavasti ja lämpimästi. Hienoista ristiriitaa omassa päässä aiheuttaa lämpimän parisuhteen ja alentavan kohtelun ääripäät, mutta käytännössä ne tukevat toinen toistaan oikein mainiosti. Ilman turvallista suhdetta, en voisi alistua täysin.