lauantai 25. lokakuuta 2014

Yöllinen keskustelu

Tapahtui pimeässä, peiton alla, tiukasti lusikassa juuri ennen nukahtamista.

- Milloin viimeksi laukesit? Herra kuiskaa niskaani ja värähdän hiukan. Olen juuri aiemmin tarkistanut asian kalenterista ja vastaan miettimättä: 1.10.
- Siitähän tulee kolme viikkoa jo. Niin tulee...
- Olisiko ensi viikonloppuna taas aika laueta? En vastaa mitään, asia ei ole minun ole päätettävissäni.
- Mutta eihän nartun tarvitsekaan laueta aina. Ei tarvitsekaan... Enkä haluakaan, haluan pysyä kiimassa, odottaen orgasmia, palvellen auliisti ja aina valmiina. Kyöhnään peppuani herraa vasten silmät kiinni, koko ajan kiihottuen puheesta ja matalasta äänestä korvani juuressa.
- Sähän tiedät, kuinka paljon tykkään susta kiimasena, puutteessa olevana. Tiedän, todella hyvin tiedän...
-  Oikein hyvä narttu voisi saada luvan pyytää olla ilman. Itse pyytäisin, osaisinko, pystyisinkö... Ajatus kiihottaa suunnattomasti, haluan pystyä pyytämään ja olla ilman, se tuntuu oikealta.
- Ja todella hyvä narttu saattaisi jopa saada mitä pyytää. Mmh... Vikisen, tärisen, huohotan vasten herraa, putoan lujaa omiin maailmoihin, vastailen harvakseltaan, pystyn vain voihkimaan ja myöntymään kaikkeen.
- Sä olet sellainen pikkuhuora, joka palvelee mielellään. Niin... Käännyn suutelemaan herran kaulaa, hamuan puoliksi tajuissani käsilläni parempaa otetta vahvoista käsivarsista, koskettelen kaikkialle.
- Kyrvänimijä, pikkuhuora, narttu. Joo, niin olen... En saa sanottua enää mitään, rumat sanat lämpimästi korvaan kuiskattuna pudottavat minut ajasta ikuisuuteen.
- Voisitkin itse pyytää, ettet saa laueta. Vaikka koko loppuvuotena? Tietenkin, tottakai, en halua, ei minun tarvitse laueta. Ajatukseni sumenee enkä saa voihkinnaltani suustani sanaa ulos.
- Mutta vain jos itse haluat. Haluan, haluan, ehdottomasti haluan!
- Se tekisi minut iloiseksi. Haluan pyytää. Haluan yrittää. Mitä vain sinun takiasi.
- Mutta vain jos itse haluat. Vien sinut aivan lähelle ja kiellän tulemisen. Voi luoja, kyllä, kyllä, kyllä! Pyörin kiinni herrassa, käteni ovat kaikkialla, huohotan, voihkin, haluan.
- Nyt rauhoitu. Nukkumaanmenoaika. Voih, yritän kovasti rauhoittua. Herra silittää päätäni ja hitaasti kiihkeä liikkeeni loppuu, hengittelen rauhallisemmin, palailen itsekseni.
- Muistatko nyt kaiken?
- Muistan, melko varmasti. Tiedätkö, oon aivan märkä?
- Tiedän.

Nukahdan hymy kasvoillani herran kainalossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti