maanantai 6. lokakuuta 2014

Hajatelmia

Yllättäviä hetkiä elämässä tulee aina eteen. Hetkiä, jotka hämmästyttävät itseni. Yksi tälläisistä tapahtui jokin aika sitten kotoisasti uimahallissa. Uimahallin pesutilat ovat pyhiä paikkoja, tasa-arvon tyyssijoita, joissa kukaan ei ole toista parempi. Vanhempien rouvien hatarat askeleet, teinien ujous pyyhkeeseen verhottuna, aikuisen naisen määrätietoinen askel, kaikki sopii samaan tilaan.
Suihkussa seisoessani tavalliseen tapaan silmäilin ohikiitävästi kanssakylpijöitä ja  ensimmäistä kertaa koskaan julkisessa paikassa päässäni heräsi levoton kinkymaailma.

Kaikkialla näkyi neitseellisiä peppuja, vaaleita kannikoita vain odottamassa viiruja, jälkiä, ruhjeita. Tuota peppua kyllä kelpaisi läpsiä paljain käsin ja tuota viirut vain kaunistaisivat. Oih, mitkä pakarat! Ja miten kauniit rinnat! Rinnat kaipasivat köysiä ympärilleen, pystyin näkemään kuinka kauniisti mikäkin pari tissejä asettuisi sidontoihin. Kuinka kädet nousisivat ilmaan tarjoten niitä paremmin esille. Ah, noita olisi kiva vähän piiskata, hellästi sivellä. Pienen hetken verkkokalvoilleni piirtyi erittäin kaunis kuvaelma alastomista naisista ja kaikesta kivasta, mitä heidän kanssaan voisi pesutiloissa tehdä.

Toinnuttuani kuumottavista kuvista, harmikseni jouduin toteamaan kaiken jatkuvan ihan ennallaan, ilman yhtäkään kivuliasta inahdusta tai armon anelua.
Ehkä jonakin kauniina päivänä vielä... Halukkaat saa ilmottautua heti!

                                       
   Voi neitoparkoja...



Uimahalli herätti muitakin ajatuksia. Vaikka kannankin ylpeydellä omat jälkeni, ne ovat kauniita muistoja upeista hetkistä, on kaiken esittelylläkin rajansa. Viivoille piiskattuna en näytä ulkopuolisille kehoani, ei ole tarkoitukseni järkyttää ketään eikä horjuttaa tavallisuuden leimaa. Mustelmat pepussa aina voi selittää urheiluvammoina; lääkärit, hierojat ja fysioterapeutit ovat varmasti kaikenlaista jo nähneetkin. Herra mielellään merkkaa minut ennen tälläisiä tilaisuuksia, mutta sen verran häveliäästi kuitenkin, että vain hiukan punastellen selviän tilanteista.
Häpeän puna poskilla kuumottaen muistan paikkani, aina, kaikkialla.

1 kommentti:

  1. Tutun kuuloista, samantapaisia ajatuksia on itsellenikin herännyt juurikin uimahallissa. Minua jopa arvelutti aika paljon blogata aiheesta tuolla aikaisemmin, mutta nyt näen, että en ole tässäkään asiassa ainoa.

    Siinäkin olen ihan samoilla linjoilla kanssasi, että vaikka itselleni erilaiset jäljet mukavia olisivatkin, ei ole mitään mieltä järkyttää niillä ketään. Olen aina katsonut, että menen uimahalliin tai vastaavaan vain, kun olen normaalissa esittelykunnossa.

    VastaaPoista