Pervoja, mekö?

Mulla on tyhjän paperin kammo.
Kirjoittaminen on ihan äärettömän raskasta, olen haluton aloittamaan.
On niin paljon helpompi kirjoittaa alistuvan näkökulmasta ajatuksiaan ylös, upeiden sessioiden tunnelmista pystyy tarinoimaan loputtomiin. Miltä tuntuu kun kadottaa ajantajunsa, kun häpeää toimintaansa, kun janoaa kipua, kun antaa itsensä toisen käsiin.
Se on helppoa.

Siinä missä aiemmin leijuin autuaassa tekemättömyydessä, tunnen nyt olevani jollain tavalla ihan vain mekaaninen kone. Tukista nyt, nipistä tuosta, hyväile näin, siitä se ainakin tykkää. Mä suoritan. Hienoisen epävarmuuteni takia toimin aina aluksi samalla kaavalla lämmittääkseni toisen sekä itseni, päästäkseni oikeanlaisiin fiiliksiin. Kuuntelen, tarkastelen, opin. Puuttuu se vapaa leijuminen. Vaikka kuinka kiihotun ja innostun puuhailuistani, se rento vapaus puuttuu ja sitä hetkittäin kaipaan. Että saisi vain olla ja antaa toisen tehdä. Ei saa ymmärtää väärin, nautin kaikesta tekemästäni, mutta se kontrollin säilyttäminen koko ajan on työlästä. Kun ei ole vastuussa vain omasta nautinnostaan vaan ihan tarkkaan ja suoraan siitä toisesta ennen itseään. Se, että alati täytyy olla kartalla siitä, mitä toisen kehossa ja päässä tapahtuu, se kaikki vastuu on painavaa.
Ja siitä kirjoittaminen on vaikeaa.

Mutta pienin askelin yritän tämän kammon päihittää.

Samalla tämän prosessin aikana olen herännyt huomaamaan, etten pidä itseäni enää pervona. En kinkynä, en vaniljana, en mitään määreitä liittäisi itseeni. Kaikki on sulautunut yhdeksi hienoksi kokonaisuudeksi ja määrittelen identiteettini ihan muulla tavoin kuin dominoivana tai alistuvana. Vaikka meidän kaapit notkuu jos jonkinlaista piiskausvempelettä ja enenevissä määrin erilaisia dildoja, tappeja,siveysvöitä, you name it, en koe tarvetta eritellä omaa seksuaalisuuttani mihinkään lokeroon. Ymmärrän kyllä ettei meidän makuuhuoneen touhuilut ole jokaisen korville ja suvaitsevaisuudelle soveliasta kuultavaa, vaikka minä hyväksynkin vihdoin kaiken. Olen saavuttanut omassa kasvussani lakipisteen, rauhan sille tiedolle että meidän tapa ilmaista seksuaalisuuttamme on täysin ja ehdottoman sopivaa.

En osaa enää eritellä mikä on erikoista/kinkyä ja mikä ei. Niin luonnolliselta, tavanomaiselta, arkipäiväiseltä meidän seksi tuntuu, oli mukana leluja tai ei. Ja niin vahvasti meidän seksissä joka tapauksessa on aina mukana jokin ei-vaniljainen elementti. Se voi olla orgasmin kieltämistä puolin ja toisin, rumin sanoin sanoittamista, piiskausta samalla, vallan käyttöä eri tavoin, peppujuttuja ja niin edelleen. Toki täytyy muistuttaa vielä, että oma kokemukseni täysin vaniljaseksistä on aika tylsä ja noh, sanalla sanoen vaniljainen, mitäänsanomaton. Täysin tasa-arvoista panemista meillä ei ole ollut kuukausiin, sanoisin itseasiassa ettei ihan sitten alkuaikojen jälkeen, eli lähes kolmeen kokonaiseen vuoteen. Tai ainakaan niin että juuri nyt muistaisin.
Taidetaankin sittenkin olla ihan jäätävän pervoja.

Kielen viemää

Olen laukeillut viime aikoina huikean paljon. Omalle mittapuulleni järjettömän paljon. Ensimmäisen yhdeksän päivän aikana sain 11 orgasmia! Mahtavaa! Saan ratsastaa loputtomiin, eikä hän laukea. Saan kiusata loputtomiin, eikä hän laukea. Saan orgasmeja loputtomasti, eikä hän laukea. Hän ei laukea ennenkuin annan luvan. Eikä sitä lupaa hevillä tipu.

Suuseksi saavana osapuolena on minulle aina osunut kategoriaan "ihan-kivaa-mutta-en-ymmärrä-miksi". Mieluummin annan itse, imen ja hyväilen ja kiihotun siitä itsekin äärimmilleen. On meillä nuoltu ennenkin, mutta kun en siinä omista estoista johtuen hyvin viihdy, on homma jäänyt reilusti taka-alalle. Nyt kun sitten minulle kuiskailtiin suuresta halusta saada tuottaa orgasmi nuollen, oli pakko korjata omia asenteita ja antaa hänen painaa päänsä jalkoväliini. Innokas kieli teki työtään, kunnes taas melko nopeasti tukasta vetäen lopetin touhun. Tuntuihan se ihan hyvälle mutta samalla tiesin etten tule laukeamaan, en ole koskaan lauennut. Lannistin itseni ennenkuin olin edes yrittänyt. Onneksi hän ei lannistunut.

Seuraavalla kerralla pää jalkojeni välissä, leuka märkänä minulta kysyttiin josko haluaisin dildon sisääni. Myönnyin ja se oli ehkä paras päätökseni koskaan. Innokas nuolijani toi varastoistamme suurimman dildomme, sellaisen niin suuren että se melkein sattuu. Varovasti, lumoutuneesti katsellen hän sentti sentiltä ujutti dildoa sisääni, hitaasti, aivan kuin ihaillen toimitusta. Sen jälkeen sain kielen kaveriksi, avuksi rentoutumiseen ja hitaasti mutta varmasti, aivan kuin vahingossa laukesin todella isosti. Huutaen kovaan ääneen, silmät suurina yllätyksestä ja nautinnosta.

Suuren suuri ylpeyden aihe minulle sekä hänelle, ensimmäistä kertaa elämässäni laukesin toisen käyttämään leluun ja vielä plussana hänen kasvojaan vasten. Upeaa. Kaikkea sitä oppii kun rooleja vaihtaa. Selkeästi valta on vaikuttanut nauttimiseen positiivisesti, pystyn rentoutumaan ihan eri tavalla. Haluan nauttia ja osaan nauttia suuseksistä, vihdoinkin.

*****

Olen viime aikoina miettinyt paljon valtaa. Millaista se on, kuinka sitä käytetän, missä sitä voin käyttää, ylipäätään rajoja kaikenkaikkiaan. Mitään valmista vastausta en ole saanut aikaiseksi, jonkin suuntiman kyllä. Meillä vallankäyttö on vielä aika pienieleistä ja hienovaraista, olen toistaiseksi melko varovainen kokeiluissani. Vaikka tiedän puolisoni (kuinka vaikeaa onkaan nimen keksiminen kirjoittamista varten!) haluista riittävästi ja meillä on käynnissä jatkuva sopimus siitä, että hänen täytyy kertoa jokainen toiveensa ja ajatuksensa, omat rajani tuntuvat tulevat ennemmin vastaan kuin hänen. Ja vaikka tiedostan meillä olevan riittävästi aikaa tutkailla asioita hitaalla tahdilla, silti epävarmuus valtaa minut. Vastaanko toiveisiin tarpeeksi hyvin? Minkä verran leikkiä on tarpeeksi? Milloin voin leikittää? Kuinka paljon saan tehdä? Viimeisen kysymyksen raja ei ole ollut vielä lähelläkään rikkoutumistaan. Onneksi.

En ymmärrä ajatusta jossa dominoivan pitäisi osata jotenkin maagisesti alistaa sub mahdollisimman vähillä keskusteluilla, ettei sub luule lopulta saavansa vain toivomansa parhaat palat. Karkkikauppasub. Koko keskustelu on minun silmilleni kovin omituinen. Voi olla että ymmärrän jotain väärin, oletan ja yhdistän asioita eri tavalla, mutta olen silti hämmästynyt ja kummastunut. Eikö kuitenkin avoimuus, reilu keskustelu ole kaiken avain? Toiveet ja halut reilusti esille, ettei tarvitse arpoa mistä toinen tykkää. Toki peilaan tämän vahvasti oman kokemuksen kautta, alistuvana en koskaan kokenut saavani vain sitä mitä halusin. Kerroin mahdollisimman paljon mitä ja missä, mutta sain tasan sitä mitä herra minulle halusi tehdä.

Mielestäni keskustelua ei voi olla koskaan liikaa. Palaute session jälkeen on aina hyödyllistä. Ja jos mokaa, toivottavasti vain sen verran että asian voi kuitata puheella (taas...) ja tehdä seuraavalla kerralla toisin. Mutta toisaalta, eipä minulla ole kyllä kokemustakaan kuin omasta suhteestani, että hyvä on täältä turvallisesta lintukodosta huudella ja ihmetellä.

Turvallisessa lintukodossakin on ollut suurta elämän myllerrystä viime aikoina. Vastoin kaikkia odotuksia, kaikessa hiljaisuudessa, rakastava parisuhteemme saavutti taas uuden merkkipaalun ja neidistä tuli Rouva. Olemme toistemme omia, ihan virallisesti, laillisesti ja hyvin näkyvästi. Pikkuhiljaa nyt tässä palailen juhlahumusta takaisin tavalliseen arkeen, opettelen käskyttämään Rouvana ja luultavasti blogikin piristyy samalla kun aikaa vapautuu kaikesta muusta säätämisestä.

Ihanaa kevättä!