Pitkän tauon jälkeen

Pitkä tauko ei missään nimessä pidä paikkaansa, ei meillä ole sinällään taukoiltu. Tuntikausien sessiot ovat olleet jo kauan taaksejäänyttä elämää, sanoisin prioriteettien olevan tässä elämän vaiheessa muualla. Haluja on puolin ja toisin, mutta yhteinen aika sekä yhtäaikainen jaksaminen on ollut kortilla. Molempien vuorotyö, harrasteet, ystävät ja työn ohessa opiskelu ovat nipistäneet muutenkin vähäisistä vapaista oman osansa. Onneksi silti pieniä hetkiä löytyy sessioinnille, kun vain tarpeeksi haluaa.

Mennyt talvi on monilta osin ollut haastava, ei parisuhteen osalta, mutta kaikkinensa muuten. Olen ahdistunut milloin mistäkin; yksinolontarpeesta, samalla halusta tavata uusia ihmisiä. Opiskelusta, oliko hyvä vai huono päätös. Töistä ja töiden mielekkyydestä. Pienestä sairastelukierteestä ja jaksamattomuudesta. Talvesta, on liian kylmä tai liian lämmintä. Parisuhde on silti ollut kaiken yli kantava voima, niinkuin sen pitäisi ollakin. Kirjoittamistakin on ollut ikävä.

Ja kirjoittaa aion. Nyt ja jatkossa.

Minä alistun jälleen. Silloin kirjoittaminenkin on mielekkäämpää. Sujuvampaa ja helpommin hallittavaa. On vain minun ajatukset ja minun kokemukset. Alistumisen tunteet ovat skaalaltaan suurempia, kokemukset mielenkiintoisempia, tarinat moniulotteisimpia. En saanut mitään irti kirjoittaessani (tai edes kuvitellessani kirjoittavani) dominoinnistani, en osannut, en myöskään halunnut. Tekevän osapuolen kuvaaminen ei mielestäni saa ylleen yhtä lennokasta kuvailua, ei siinä ole leijumisia tai putoamisen kuplia. On tekemistä, suunnittelua, valmistelua ja "suorittamista".

Siirtymä ei taaskaan ole ollut ihan kivutonta. Loputtomista orgasmeista luopuminen, ylipäätään ajattelusta luopuminen on osoittautunut haasteeksi, suureksi sellaiseksi. Aluksi pilasin itseltäni kaiken liialla ajattelulla. "Nyt kai kuuluisi tuntua tältä, ehkä kohta putoan, apua, en osaa enää, en halua, haluanko..." Analysoin kaiken kokemani samalla hetkellä kun asiat tapahtuivat. Pelkäsin jopa hieman etten enää osaisi alistua. Herran palveleminen se vasta onkin ollut hankalaa, kun on kuukausitolkulla saanut haluamansa käskemällä. Voi tavaton, sitä päänsisäistä sadattelua!

Niskoittelu ei kuitenkaan ole tullut kysymykseenkään, koska tätä minä haluan. Vaatii taitoa ja itseymmärrystä, ymmärrystä myös toiselta osapuolelta, sopeutua uuteen tilanteeseen. Keskustelua ja lisää keskustelua. Loputtomiin.

Neuvottomia olimme hetken aikaa molemmat alussa. Minua ei kipu motivoinut millään tasolla, enkä sitä edes halunnut. Jokaisen piiskan heilautuksen jälkeen oma oloni oli surkea, omassa mielessäni mikään ei toiminut oikein. Kunnes se ymmärrys iski!
Tarvitsen alistumisen nauttiakseni kivusta. Kipu itsessään ei tee mitään, mutta oikeassa mielentilassa se voi olla hurmoksellista. Tarvitsen sen oikean tilan, todellisen alistumisen, sen kuuluisan putoamisen. Ehkä sen joistakin ihmisistä voi ruoskia esiin, mutta minusta ei. Kaiken tälläisen ehkä jopa itsestään selvyyden sitä onnistuu unohtamaan ajan kuluessa. Alistuminen pitkän tauon jälkeen täytyy rakentaa uudelleen, ei voi palata suoraan siihen pisteeseen jossa oltiin. Pienin askelin eteenpäin, nautinnollisesti kulkien. Hitaasti ja turvallisesti.
Rakastaen.

No, mikä sen alistumisen sitten tuotti? Niinkin yksinkertainen asia kuin panta kaulaan. Ja alistaminen herran jalkatuoliksi. Ihanaa!

Iltojemme ilo

Mihin viimeksi jäätiin?
Vapaasti keskenämme oli valittavana kuka alistaa ja milloin, ilman varsinaisia etukäteen päätettyjä rooleja, menimme tuntemusten mukaan. Näin toimittiin ja herran vallan alle päädyttiin. Niinkuin edellisestä kirjoituksesta kävi ilmi, kipu oli tauon jälkeen kivaa. Mielen sotkeminen oli kivaa. Mutta orgasmin kieltäminen tältä nartulta oli sillä kertaa liikaa. Aikani nieleskelin, ääneen tuhahtelin ja taisin suorastaan valittaa. Kunnes sitten yhteisellä lomamatkalla, vieraassa hotellihuoneessa, sotkuisissa lakanoissa, kumpikin kertoi tajunneensa ettei tämä näin toimi. Minä en halua alistua, puoliso ei halua alistaa. Summa summarum, sinä hikisenä iltapäivänä otin valtani takaisin ja puoliso alistui odottamaan orgasmiaan palvellen jälleen minua.

Asia ei tietenkään ole ihan niin yksinkertainen kuin annan ymmärtää. Minä vasta opettelen. Haparoin valoisassa huoneessa, kompastuen vain omiin epävarmuuksiini. On täydellisiä hetkiä ja niitä vähemmän täydellisiä. Molemmista voi kuitenkin oppia paljon, sekä itsestään että puolisosta. Huomaan nauttivani vaikkapa eteeni polvistumisesta, jopa siinä määrin että joudun välillä pidättelemään itseäni. Etten painaisi päätä suoraan jalkoväliini nuolemaan tai polkisi päätä vielä lähemmäksi lattiaa. En sitten kuitenkaan uskalla antaa mennä ihan vapaasti, vaikka tämä puolison toiveena olisikin. Varon vielä liikaa. En tiedä kuinka lukijana reagoit epävarmaan dominaan, mutta kirjoitan todellista tarinaa, olen vielä seikkailuni alussa.

Minä koen toisinaan valtasuhteen ylläpitämisen vaikeana. Tämä "ongelma" helpottuu tekemisen ja uskaltamisen kautta koko ajan, varsinkin kun puoliso on täynnä loistavia ajatuksia. Kuuntelen niitä herkällä korvalla ja poimin käyttööni mieluisimmat. Arkeen on helppo lisätä tietynlaisia tapoja, joilla vallan tunnetta luodaan ja pidetään se läsnä. Meillä tällä hetkellä puoliso avaa minulle oven ja antaa minun mennä ensin, hän laittaa aamupalani, auttaa kengät ja takin päälle ja pois. Kokeilemme monenlaisia ideoita, onneksi mieltymykset ainakin tähän saakka ovat olleet hyvin samankaltaisia. Tiedän omat ehdottomat eit, mutta niinkuin useasti näissä asioissa käy, linja venyy koko ajan. Silti luulisin olevani vielä siellä kepeämmässä päässä. Tai no, riippuu tietenkin aina keneltä kysytään...

Parhaimmaksi havaittu keino vallan näyttämiseen/käyttämiseen päivittäin on ollut aivan ihana iltapiiskaus. Iltapiiskaukselle löytyy aina hetki aikaa. Iltapiiskaukselle löytyy aina paikka. Iltapiiskaus on meidän dynamiikkamme kannalta erittäin tärkeä asia. Se on tapa, josta en halua luopua ja josta pidän kiinni. Joka ikinen ilta. Alusta asti olen käskenyt puolisoani itse pyytämään iltapiiskauksensa. Polvillaan anelevana hän on   viihdyttävintä mitä tiedän. Se poispäin pakoileva katse, hienoinen häpeä pyytämisestä ja samalla tietoisuus tulevasta nautinnosta. Iltapiiskaus rauhoittaa loppuillan tavalliselle parisuhteelle ja pitää silti meidät molemmat oikeanlaisessa vireessä. Minä muistan valtani ja puoliso paikkansa.

Useasti iltapiiskaus toimii myös sytytyslankana isommalle leikille. Kun alkuun pääsee, niin... En yleensä suunnittele sessioita juurikaan, tavallisesti kerään haluamani lelut lähelle ja käytän niitä tai sitten en. Fiiliksen mukaan. Iltapiiskaus ei ole tyypillisesti pitkä leikki, muutamia piiskan sivalluksia, kämmentä pakaraan, milloin mitäkin. Mutta se pienikin teko saa veren virtaamaan suonissa, herättelee ilkikurisen dominan horteestaan ja laittaa leikin käyntiin. Minä tarvitsen sen sytykkeen, haluan sen matalan kynnyksen teon, josta voi ponkaista suuriin iloihin.

En olisi vuosi, hitto soikoon, puoli vuotta sitten uskonut pystyväni nauttimaan tästä roolista näinkin paljon. Piiskatessa en tiedä kumpi on ihanampaa, kiimasta kiemurteleva puoliso vai omat muistoni miltä piiskaus parhaimmillaan tuntuu. Ne kummasti kietoutuvat päässäni yhteen, ollen kuitenkin täysin erillisiä ja irrallisia asioita. Pääni sisällä on silti jatkuvasti paljon ristiriitaa. Tiedän tavat millä minut helposti alistettiin. Se ei ole kipua, sen täytyi olla valtaa. Tiedän puolison kaipaavan juuri sellaista alistamista, mutta ihan sitä puolta itsessäni en saa käännettyä päälle. En vielä halua sanoa rumasti enkä osaa sanoittaa toimintaani. Vielä. Haluan siihen pystyä, koska sanat voivat olla tekoja tehokkaampia.

Se, miksi en uskalla tai halua vaatia hirvittävän paljoa palveluksia puolisolta, on taas osa sisäänrakennettua ajatusmallia. Vaikka tiedän hänen haluavan palvella minua, on vaikea sopeutua ajatukseen palvelijasta. Tykkään tehdä itse, osallistua ja on vaikeaa olla tekemättä. Muistan omasta alistumisestani selkeästi sen, kuinka tehoavaa on toimia käskyn alla, miten tärkeää se on ja sittenkään en pysty niin toimimaan. Se tuntuu vielä toistaiseksi hiukan kummalliselta. Kyllähän nyt naisen täytyy miehelle laittaa ja passata, ei kai se nyt toisinpäin sovi? Tietynlainen opittu malli siellä takaraivossa kummittelee, hyvin hiljaisesti, mutta kummittelee silti. Ja sen yli minun pitäisi päästä.

Uuden edessä sitä aina pysähtyy ihmettelemään monenlaisia asioita, tälläinen oli tämä hengen tuotanto tällä kertaa. Kunnioituksesta puolisoa kohtaan täytyy vielä sanoa olevani etuoikeutettu päästessäni osaksi tätä puolta hänestä. Ja ehkä tästä vielä sessiotarinoihinkin päästään, koska jos jostain olen nyt suuresti kiinnostunut niin peppuleikeistä. Ja niissä voin sanoa olevani jo hyvä, ihan ilman epävarmuutta.

Hitaasti hapuillen

Suhde elää kumpuillen ja muovautuen, pikku hiljaa hioutuen jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi. Lopputulosta ei voi edes arvailla, mutta kuten ennenkin sanottu: matka on tärkein.

Taannoin puoliso ehdotti josko roolit riittäisi hetkeksi, ollaan vaan ja katsellaan. Mitään ei poissuljeta, annetaan kaikelle vapaa, rento mahdollisuus. Ennenkuin asia oli edes loppuun asti ilmoille heitetty, heti minä kipuilin. Suorastaan panikoin. Mitä minä olen, jos pervo viedään pois? Jos on vain vaniljaa, onko seksiä? Millaista seksiä? Kuka tekee aloitteen? Tekeehän varmasti joku aloitteen? Ihan varmasti seksi loppuu ihan heti välittömästi, niinhän siinä aina käy. Ei voi lopettaa leikkiä, ei vain voi! Ei tarvinne alleviivata ettei mulla ole niin hyviä kokemuksia ihan pelkästä vaniljasta...

Epäilin suunnattomasti miksi pitäisi olla ilman rooleja. Miksi? Ihan hyvä on ollut olla näin, miksi tehdä toisin? Hätäilin ja tuskailin. Ja ihan suotta, kuten arvata saattoi. Aina vain täytyy omassa mielessä tapahtumat saattaa katastrofiksi asti ja siitä yli, kunnes asiat saavat oikeat mittasuhteet ja elämä voi jatkua. Ja elämähän jatkui. Ihan omalla painollaan, ihan hyvällä mallilla. Olen aina uuden edessä epävarma, hitaasti lämpenevä ja tarkkaan tuumaileva. Useasti ihan turhaan, itseasiassa lähes aina ihan turhaan. Minä en syöksy juttuihin, en ryntäile, en säntäile, tutkailen ja makustelen, vasta oppiessani innostun ja sitten kun tehdään, tehdään hyvin ja tarkkaan.

Palataan seksiin. On meillä pantu ja ihan rehellisesti rakasteltu, hellästi ja rakkaudella. Tosin ajatuksissani olin esillä, esitteillä yleisön katsoessa aktia. Mutta silti yhdessä puolison kanssa. Se oli ihanaa ja kummallista, tasa-arvoista ja toimivaa. Ja niin ihmeellistä minulle. Seksin jälkeen sain valaistuksen, tätä ihmistä minä rakastan ja yhdessä pystymme mihin vain. Vahvasti liioittelen, kyse on kuitenkin vain seksistä ja seksi vain yksi osa elämästä, mutta pelko alun perin oli hyvin vahva. Seksi hyvin toimiessaan on vain hippunen suhteessa, huono seksi voi pilata hyvänkin suhteen.

Muutaman päivän rauhallista eloa kestikin, kunnes tuli jo tarve leikkiin. Yllättävän nopeasti mielestäni puoliso oli valmis ja innokas alistamaan minua, ensimmäistä kertaa tänä vuonna! Edellisestä kerrasta tuntui olevan ihmiselämän verran aikaa ja kuitenkin kaikki sujui ihan yhtä luontevasti kuin koko taukoa ei olisi koskaan ollutkaan. Aluksi en kivun kyytiin päässyt yhtä hurmoksellisesti kuin aiemmin, mikä ei kyllä yllättänyt yhtään. Kaikki muu sitten tekikin suurta vaikutusta. Suihkussa herra painoi minut kiinni kylmään kaakeliin ja työnteli sormiaan suussani, syvemmälle kurkkuun saakka aiheuttaen kakomista, valtavasti kuolaa ja hetkellistä hätää toisen armoille jäämisestä. Turvallista pelkoa, ihanaa pelkoa.

Kun hän laukesi kasvoilleni suihkuttaen spermaa päälleni kuin sadevettä, nauroin ilosta lähes hysteerisesti. Kuinka onnelliseksi voikaan pieni narttu tulla spermasta, sotkusta kaikkialla. Spermaa hiuksissa, silmässä näköä haittaamassa, puhtaalla puserolla, reisien vaalealla iholla. Nuolaisin huuliltani vaaleaa kermaa ja nenäliinalla pyyhkäisin enimpiä pois matolta. Istuin siinä aikani polvillani keskellä lattiaa keräten itseäni, ihmetellen taas tuntemuksiani. Nautiskellen siitä jälkipöhnästä, minkä pienikin käsittely voi tuottaa. Kun olin siistinyt itseni, kaivauduin herrani lämpimään kainaloon pyytelemään, suorastaan anelemaan heti lisää. Olin tarkoittanut sanoa jotain ihan muuta, ääni suustani ilman omaa tahtoani pyysi lisää. Saisinko lisää, ole kiltti? 

Sain lisää. Nahkavyöllä peppuni lämpeni punaiseksi, kepillä putosin taas. Jonnekin pois, ymmärryksen tuolle puolen. Kepistä kimpoili palasia pitkin sänkyä kun herra huolella piiskasi ja siinä kohdin muistini pettää taas. Välillä sain kevyitä lyöntejä kasvoilleni, toisessa hetkessä kalun syvälle kurkkuuni. Viimeiseksi muistan olleeni herran jalkojen välissä polvillani itkien lohduttomasti, täristen ja vapisten, kouristellen. Nopeasti pääsin taas tasaantumaan turvalliseen halaukseen nikotellen ja nyyhkyttäen. Hellästi päätäni silitellen herra palautteli minua tähän hetkeen ja lopulta pystyin sopertamaan vuolaita, onnellisia, autuaita kiitoksia.

Kiitos, kiitos, kiitos.

Ulkonäkö ja sisäinen olo

Mietin taas kauan ja hartaasti otanko osaa ulkonäkö/ikä-keskusteluun, onko minulla mitään sanottavaa? Suurella mielenkiinnolla luin muiden bloggareiden kirjoituksia ja keskusteluja aiheesta ja pohdin. Ja tuumailin vähän lisää. Ja tulin tulokseen, että taitaa tähän maailmaan aina yksi tarina ja mielipide lisää mahtua.

Syy miksei tässä blogissa puhuta ulkonäöstä, on hyvin yksinkertainen. Meidän keskinäisessä suhteessa ulkonäkö on täysin epäolennainen asia. On aina tärkeämpää miltä tuntuu kuin se miltä näyttää. Kun on konttaillut peppu pitkällä toisen edessä, antanut työntää itsensä sisään milloin minkäkin laista tappia ja vehjettä, on kampaus tai paino kaukana mielestä. Toki naisena (tai miksei miehenäkin?), sellaisetkin ajatukset vilahtaa mielessä, mutta pystyäkseen heittäytymään ei voi jäädä jumiin huonoihin ajatuksiin.

Minä nautin omasta vanhenemisestani. Ei mikään ollut nuorempana paremmin. Poissa ovat epävarmuudet sekä miellyttämisen tarpeet. Olin ujo, sen piilotin hauskuuteen. Kun se ei riittänyt, käytin hävyttömästi naiseutta hyväkseni. Kun testasi viehättävyyttään tarpeeksi, lopputuloksena oli ihmissuhdesotkuja ja menetettyjä yöunia. Ei mikään ollut nuorena paremmin. Onneksi ikä on tuonut luottamuksen omaan pärjäävyyteen ja kelpaamiseen, mun ei tarvitse enää miellyttää yhtään ketään.
Kypsästi kolmekymppisenä ymmärrän etteivät toisten ajatukset minusta saa vaikuttaa minun omiin valintoihini, minun tapaani elää. Elän itselleni.

Olen ollut ja olen yhä taipuvainen lihomiseen. Nautin liikaa maallisista iloista, hyvin syömisestä ja juomisesta pysyäkseni hoikkana. Olen lisäksi lyhyt, minulla on silmälasit ja vinot hampaat, muista kauneusvirheistä puhumattakaan. Mutta minä riitän itselleni. Ja minä riitän puolisolleni ihan juuri tälläisenä. Lyhyys viehättää häntä, silmälasit voivat olla seksikkäät ja vinot hampaat oma ominaisuuteni. Eli kaikki kääntyi ihan hyvin päin. Asenne ratkaisee, lopulta. Yhden kipeän eron jälkeen, tsemppasin itseäni peilin edessä aamuisin hokemalla "olet hyvä, olet ihana, olet ihan huippu tyyppi". Jonkun ajan kuluttua uskoin siihen tosissani ja uskon siihen edelleen.

Pervoilu on selvästi parantanut itsetuntemustani ja sitä kautta itseluottamustani. Nautin edelleen kaikista naisellisista asioista, vaatteista, koruista, hajuvesistä ja niin edelleen, mutta ne eivät ole enää niin merkityksellisiä asioita kuin joitakin vuosia sitten. Pukeutuminen viestii meistä kaikista tiettyjä asioita, mutten enää koe tarvetta jatkuvasti korostaa naiseuttani, seksikkyyttäni. Olen ihan yhtä seksikäs ja haluttava pyjamassa tai urheiluvaatteissanikin. Silti on ihana toisinaan vetää sukkanauhat jalkaan, kiristää korsettia tiukemmalle, laittaa jalkaan korkeimmat korot ja olla nainen isolla ännällä.
Vapaus valita on ihanaa.

Pervoja, mekö?

Mulla on tyhjän paperin kammo.
Kirjoittaminen on ihan äärettömän raskasta, olen haluton aloittamaan.
On niin paljon helpompi kirjoittaa alistuvan näkökulmasta ajatuksiaan ylös, upeiden sessioiden tunnelmista pystyy tarinoimaan loputtomiin. Miltä tuntuu kun kadottaa ajantajunsa, kun häpeää toimintaansa, kun janoaa kipua, kun antaa itsensä toisen käsiin.
Se on helppoa.

Siinä missä aiemmin leijuin autuaassa tekemättömyydessä, tunnen nyt olevani jollain tavalla ihan vain mekaaninen kone. Tukista nyt, nipistä tuosta, hyväile näin, siitä se ainakin tykkää. Mä suoritan. Hienoisen epävarmuuteni takia toimin aina aluksi samalla kaavalla lämmittääkseni toisen sekä itseni, päästäkseni oikeanlaisiin fiiliksiin. Kuuntelen, tarkastelen, opin. Puuttuu se vapaa leijuminen. Vaikka kuinka kiihotun ja innostun puuhailuistani, se rento vapaus puuttuu ja sitä hetkittäin kaipaan. Että saisi vain olla ja antaa toisen tehdä. Ei saa ymmärtää väärin, nautin kaikesta tekemästäni, mutta se kontrollin säilyttäminen koko ajan on työlästä. Kun ei ole vastuussa vain omasta nautinnostaan vaan ihan tarkkaan ja suoraan siitä toisesta ennen itseään. Se, että alati täytyy olla kartalla siitä, mitä toisen kehossa ja päässä tapahtuu, se kaikki vastuu on painavaa.
Ja siitä kirjoittaminen on vaikeaa.

Mutta pienin askelin yritän tämän kammon päihittää.

Samalla tämän prosessin aikana olen herännyt huomaamaan, etten pidä itseäni enää pervona. En kinkynä, en vaniljana, en mitään määreitä liittäisi itseeni. Kaikki on sulautunut yhdeksi hienoksi kokonaisuudeksi ja määrittelen identiteettini ihan muulla tavoin kuin dominoivana tai alistuvana. Vaikka meidän kaapit notkuu jos jonkinlaista piiskausvempelettä ja enenevissä määrin erilaisia dildoja, tappeja,siveysvöitä, you name it, en koe tarvetta eritellä omaa seksuaalisuuttani mihinkään lokeroon. Ymmärrän kyllä ettei meidän makuuhuoneen touhuilut ole jokaisen korville ja suvaitsevaisuudelle soveliasta kuultavaa, vaikka minä hyväksynkin vihdoin kaiken. Olen saavuttanut omassa kasvussani lakipisteen, rauhan sille tiedolle että meidän tapa ilmaista seksuaalisuuttamme on täysin ja ehdottoman sopivaa.

En osaa enää eritellä mikä on erikoista/kinkyä ja mikä ei. Niin luonnolliselta, tavanomaiselta, arkipäiväiseltä meidän seksi tuntuu, oli mukana leluja tai ei. Ja niin vahvasti meidän seksissä joka tapauksessa on aina mukana jokin ei-vaniljainen elementti. Se voi olla orgasmin kieltämistä puolin ja toisin, rumin sanoin sanoittamista, piiskausta samalla, vallan käyttöä eri tavoin, peppujuttuja ja niin edelleen. Toki täytyy muistuttaa vielä, että oma kokemukseni täysin vaniljaseksistä on aika tylsä ja noh, sanalla sanoen vaniljainen, mitäänsanomaton. Täysin tasa-arvoista panemista meillä ei ole ollut kuukausiin, sanoisin itseasiassa ettei ihan sitten alkuaikojen jälkeen, eli lähes kolmeen kokonaiseen vuoteen. Tai ainakaan niin että juuri nyt muistaisin.
Taidetaankin sittenkin olla ihan jäätävän pervoja.

Kielen viemää

Olen laukeillut viime aikoina huikean paljon. Omalle mittapuulleni järjettömän paljon. Ensimmäisen yhdeksän päivän aikana sain 11 orgasmia! Mahtavaa! Saan ratsastaa loputtomiin, eikä hän laukea. Saan kiusata loputtomiin, eikä hän laukea. Saan orgasmeja loputtomasti, eikä hän laukea. Hän ei laukea ennenkuin annan luvan. Eikä sitä lupaa hevillä tipu.

Suuseksi saavana osapuolena on minulle aina osunut kategoriaan "ihan-kivaa-mutta-en-ymmärrä-miksi". Mieluummin annan itse, imen ja hyväilen ja kiihotun siitä itsekin äärimmilleen. On meillä nuoltu ennenkin, mutta kun en siinä omista estoista johtuen hyvin viihdy, on homma jäänyt reilusti taka-alalle. Nyt kun sitten minulle kuiskailtiin suuresta halusta saada tuottaa orgasmi nuollen, oli pakko korjata omia asenteita ja antaa hänen painaa päänsä jalkoväliini. Innokas kieli teki työtään, kunnes taas melko nopeasti tukasta vetäen lopetin touhun. Tuntuihan se ihan hyvälle mutta samalla tiesin etten tule laukeamaan, en ole koskaan lauennut. Lannistin itseni ennenkuin olin edes yrittänyt. Onneksi hän ei lannistunut.

Seuraavalla kerralla pää jalkojeni välissä, leuka märkänä minulta kysyttiin josko haluaisin dildon sisääni. Myönnyin ja se oli ehkä paras päätökseni koskaan. Innokas nuolijani toi varastoistamme suurimman dildomme, sellaisen niin suuren että se melkein sattuu. Varovasti, lumoutuneesti katsellen hän sentti sentiltä ujutti dildoa sisääni, hitaasti, aivan kuin ihaillen toimitusta. Sen jälkeen sain kielen kaveriksi, avuksi rentoutumiseen ja hitaasti mutta varmasti, aivan kuin vahingossa laukesin todella isosti. Huutaen kovaan ääneen, silmät suurina yllätyksestä ja nautinnosta.

Suuren suuri ylpeyden aihe minulle sekä hänelle, ensimmäistä kertaa elämässäni laukesin toisen käyttämään leluun ja vielä plussana hänen kasvojaan vasten. Upeaa. Kaikkea sitä oppii kun rooleja vaihtaa. Selkeästi valta on vaikuttanut nauttimiseen positiivisesti, pystyn rentoutumaan ihan eri tavalla. Haluan nauttia ja osaan nauttia suuseksistä, vihdoinkin.

*****

Olen viime aikoina miettinyt paljon valtaa. Millaista se on, kuinka sitä käytetän, missä sitä voin käyttää, ylipäätään rajoja kaikenkaikkiaan. Mitään valmista vastausta en ole saanut aikaiseksi, jonkin suuntiman kyllä. Meillä vallankäyttö on vielä aika pienieleistä ja hienovaraista, olen toistaiseksi melko varovainen kokeiluissani. Vaikka tiedän puolisoni (kuinka vaikeaa onkaan nimen keksiminen kirjoittamista varten!) haluista riittävästi ja meillä on käynnissä jatkuva sopimus siitä, että hänen täytyy kertoa jokainen toiveensa ja ajatuksensa, omat rajani tuntuvat tulevat ennemmin vastaan kuin hänen. Ja vaikka tiedostan meillä olevan riittävästi aikaa tutkailla asioita hitaalla tahdilla, silti epävarmuus valtaa minut. Vastaanko toiveisiin tarpeeksi hyvin? Minkä verran leikkiä on tarpeeksi? Milloin voin leikittää? Kuinka paljon saan tehdä? Viimeisen kysymyksen raja ei ole ollut vielä lähelläkään rikkoutumistaan. Onneksi.

En ymmärrä ajatusta jossa dominoivan pitäisi osata jotenkin maagisesti alistaa sub mahdollisimman vähillä keskusteluilla, ettei sub luule lopulta saavansa vain toivomansa parhaat palat. Karkkikauppasub. Koko keskustelu on minun silmilleni kovin omituinen. Voi olla että ymmärrän jotain väärin, oletan ja yhdistän asioita eri tavalla, mutta olen silti hämmästynyt ja kummastunut. Eikö kuitenkin avoimuus, reilu keskustelu ole kaiken avain? Toiveet ja halut reilusti esille, ettei tarvitse arpoa mistä toinen tykkää. Toki peilaan tämän vahvasti oman kokemuksen kautta, alistuvana en koskaan kokenut saavani vain sitä mitä halusin. Kerroin mahdollisimman paljon mitä ja missä, mutta sain tasan sitä mitä herra minulle halusi tehdä.

Mielestäni keskustelua ei voi olla koskaan liikaa. Palaute session jälkeen on aina hyödyllistä. Ja jos mokaa, toivottavasti vain sen verran että asian voi kuitata puheella (taas...) ja tehdä seuraavalla kerralla toisin. Mutta toisaalta, eipä minulla ole kyllä kokemustakaan kuin omasta suhteestani, että hyvä on täältä turvallisesta lintukodosta huudella ja ihmetellä.

Turvallisessa lintukodossakin on ollut suurta elämän myllerrystä viime aikoina. Vastoin kaikkia odotuksia, kaikessa hiljaisuudessa, rakastava parisuhteemme saavutti taas uuden merkkipaalun ja neidistä tuli Rouva. Olemme toistemme omia, ihan virallisesti, laillisesti ja hyvin näkyvästi. Pikkuhiljaa nyt tässä palailen juhlahumusta takaisin tavalliseen arkeen, opettelen käskyttämään Rouvana ja luultavasti blogikin piristyy samalla kun aikaa vapautuu kaikesta muusta säätämisestä.

Ihanaa kevättä!

Kiusaa ja kiellä

Minulla olisi jo niin paljon kerrottavaa!
Vaihto on ollut ehdottomasti vain ja ainoastaan hyvä päätös. Toki täytyy muistuttaa, että tätä on edeltänyt pitkällinen pohdinta ja erittäin hidas kokeiluvaihe. Nyt puhutaan siis ainakin vuoden kestäneestä prosessista, jossa minä olen pienin, ihan minimaalisin askelin tutustunut asiaan. Ja edelleen tutustun. Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on valtavasti, mutta sen oman jutun löytäminen sen kaiken keskeltä on mahtavaa. Voin kieltää ja lukita, voin panna ja laueta, voin käskeä ja nauttia. Ymmärrän syitä ja seurauksia paremmin, miksi kieltäminen kiihottaa. On yllättävää huomata, kuinka luontevalta kaikki tekeminen tällä hetkellä tuntuu. Yhdessä parina määritämme sen kaiken tekemisen rajat sekä tavat. Matka on ollut ihana ja vaihteleva kokemus.
Ja nyt tuntuu kuin juuri tähän meidän olisi pitänytkin päätyä.

Minä elän juuri nyt suuren endorfiinikuplan sisällä. Kaikki on vaaleanpunaista höttöä, ripauksella seksiä, valtaa ja kiusausta. En olisi koskaan uskonut nauttivani näin paljon vallasta. Saan suunnatonta mielihyvää, kun näen sen varovaisen, anovan katseen, tunnen hellän kosketuksen ihollani ja kuulen kuiskauksen korvassani "Rakas". Valun valtoimenaan märkänä alati, valmiina vaatimaan tyydytystäni. Voimaannun jokaisesta kiellosta, jokaisesta säännöstä, jotka minä lopulta luon. Joissa saan vapaasti muuttaa mieltäni, mielivaltaisesti toimia oman hyvinvointini hyväksi.

Vaikka sanoinkin aiemmin etten ole korkokengissä kulkeva domina, oli sekin puoli sitten kokeiltava. Minulle korkokengät edustavat ääretöntä naisellisuutta ja seksikkyyttä. Olen koroissa aina hiukan itsevarmempi, seksikkäämpi, uskottavampi. Aiemmin herraa miellyttääkseni olen kulkenut enemmikseen matalissa kengissä koska herra nautti ja nauttii edelleen pienuudestani, pituuttahan minulla on kokonaiset, upeat, täydet 152 senttiä. Valtasuhteen ollessa minun puolellani, huomattavasti paremmin tähän rooliin sopii korkeat korot ja jämäkämpi askellus. Niinpä sitten eräänä iltana puin päälleni korsetin, stay upit, korkeimmat korkoni ja kutsuin hänet luokseni. Olin ulko-ovella vastassa tiukasti roolissani, ja se ihailu jota sain välittömästi osakseni, se palvonta, se riitti tekemään kokeilusta onnistuneen. Tätä tullaan myöhemminkin hyödyntämään, pukeutuminen tällä tavoin vahvistaa omaa kokemustani seksikkäästä valtiattaresta. Ja kukapa ei haluaisi olla oman puolisonsa loputtoman himon ainoa kohde?

Jos meillä oli ennen paljon seksiä, nyt sen määrä on vähintään tuplaantunut. Lisäksi jatkuvat hyväilyt puolin ja toisin pitävät yllä eroottista latausta yötä päivää. Se tulee ilmi puheissa, kosketuksissa, katseissa. Tässä kohtaa vastuu on yllättänyt minut. Leikin henkeen tietyllä tavalla kuuluu pysyä leikissä mukana ja kun toinen on reilusti kolmatta viikkoa ilman orgasmia, en voi vain yhtä äkkiä vaihtaa vapaalle. Enkä sano sen olevan huono juttu, tilanteen ollessa toisinpäin asia vain oli hyvin erilainen. Minun himoani piti joskus herätellä, herralla pysyi ohjakset tiukasti käsissään milloin leikitään. Nyt puutteessa oleva näkyy ja kuuluu koko ajan. Pienestä hipaisusta kalu kovenee, läheisyyden tarve on lähes tauotonta. Levottomat kädet vaeltavat kehollani, viattomat sanat haluavat palvella juuri minua. Eikä kukaan koskaan ole halunnut minua näin vilpittömän kovaa, ja se on imartelevaa.
Enkä tehnyt muuta kuin vein häneltä pois oikeuden orgasmiinsa.


Ps. Linkkilistaa on päivitetty ja lisää hyviä nettisivustovinkkejä otetaan mielellään vastaan.