Iltojemme ilo

Mihin viimeksi jäätiin?
Vapaasti keskenämme oli valittavana kuka alistaa ja milloin, ilman varsinaisia etukäteen päätettyjä rooleja, menimme tuntemusten mukaan. Näin toimittiin ja herran vallan alle päädyttiin. Niinkuin edellisestä kirjoituksesta kävi ilmi, kipu oli tauon jälkeen kivaa. Mielen sotkeminen oli kivaa. Mutta orgasmin kieltäminen tältä nartulta oli sillä kertaa liikaa. Aikani nieleskelin, ääneen tuhahtelin ja taisin suorastaan valittaa. Kunnes sitten yhteisellä lomamatkalla, vieraassa hotellihuoneessa, sotkuisissa lakanoissa, kumpikin kertoi tajunneensa ettei tämä näin toimi. Minä en halua alistua, puoliso ei halua alistaa. Summa summarum, sinä hikisenä iltapäivänä otin valtani takaisin ja puoliso alistui odottamaan orgasmiaan palvellen jälleen minua.

Asia ei tietenkään ole ihan niin yksinkertainen kuin annan ymmärtää. Minä vasta opettelen. Haparoin valoisassa huoneessa, kompastuen vain omiin epävarmuuksiini. On täydellisiä hetkiä ja niitä vähemmän täydellisiä. Molemmista voi kuitenkin oppia paljon, sekä itsestään että puolisosta. Huomaan nauttivani vaikkapa eteeni polvistumisesta, jopa siinä määrin että joudun välillä pidättelemään itseäni. Etten painaisi päätä suoraan jalkoväliini nuolemaan tai polkisi päätä vielä lähemmäksi lattiaa. En sitten kuitenkaan uskalla antaa mennä ihan vapaasti, vaikka tämä puolison toiveena olisikin. Varon vielä liikaa. En tiedä kuinka lukijana reagoit epävarmaan dominaan, mutta kirjoitan todellista tarinaa, olen vielä seikkailuni alussa.

Minä koen toisinaan valtasuhteen ylläpitämisen vaikeana. Tämä "ongelma" helpottuu tekemisen ja uskaltamisen kautta koko ajan, varsinkin kun puoliso on täynnä loistavia ajatuksia. Kuuntelen niitä herkällä korvalla ja poimin käyttööni mieluisimmat. Arkeen on helppo lisätä tietynlaisia tapoja, joilla vallan tunnetta luodaan ja pidetään se läsnä. Meillä tällä hetkellä puoliso avaa minulle oven ja antaa minun mennä ensin, hän laittaa aamupalani, auttaa kengät ja takin päälle ja pois. Kokeilemme monenlaisia ideoita, onneksi mieltymykset ainakin tähän saakka ovat olleet hyvin samankaltaisia. Tiedän omat ehdottomat eit, mutta niinkuin useasti näissä asioissa käy, linja venyy koko ajan. Silti luulisin olevani vielä siellä kepeämmässä päässä. Tai no, riippuu tietenkin aina keneltä kysytään...

Parhaimmaksi havaittu keino vallan näyttämiseen/käyttämiseen päivittäin on ollut aivan ihana iltapiiskaus. Iltapiiskaukselle löytyy aina hetki aikaa. Iltapiiskaukselle löytyy aina paikka. Iltapiiskaus on meidän dynamiikkamme kannalta erittäin tärkeä asia. Se on tapa, josta en halua luopua ja josta pidän kiinni. Joka ikinen ilta. Alusta asti olen käskenyt puolisoani itse pyytämään iltapiiskauksensa. Polvillaan anelevana hän on   viihdyttävintä mitä tiedän. Se poispäin pakoileva katse, hienoinen häpeä pyytämisestä ja samalla tietoisuus tulevasta nautinnosta. Iltapiiskaus rauhoittaa loppuillan tavalliselle parisuhteelle ja pitää silti meidät molemmat oikeanlaisessa vireessä. Minä muistan valtani ja puoliso paikkansa.

Useasti iltapiiskaus toimii myös sytytyslankana isommalle leikille. Kun alkuun pääsee, niin... En yleensä suunnittele sessioita juurikaan, tavallisesti kerään haluamani lelut lähelle ja käytän niitä tai sitten en. Fiiliksen mukaan. Iltapiiskaus ei ole tyypillisesti pitkä leikki, muutamia piiskan sivalluksia, kämmentä pakaraan, milloin mitäkin. Mutta se pienikin teko saa veren virtaamaan suonissa, herättelee ilkikurisen dominan horteestaan ja laittaa leikin käyntiin. Minä tarvitsen sen sytykkeen, haluan sen matalan kynnyksen teon, josta voi ponkaista suuriin iloihin.

En olisi vuosi, hitto soikoon, puoli vuotta sitten uskonut pystyväni nauttimaan tästä roolista näinkin paljon. Piiskatessa en tiedä kumpi on ihanampaa, kiimasta kiemurteleva puoliso vai omat muistoni miltä piiskaus parhaimmillaan tuntuu. Ne kummasti kietoutuvat päässäni yhteen, ollen kuitenkin täysin erillisiä ja irrallisia asioita. Pääni sisällä on silti jatkuvasti paljon ristiriitaa. Tiedän tavat millä minut helposti alistettiin. Se ei ole kipua, sen täytyi olla valtaa. Tiedän puolison kaipaavan juuri sellaista alistamista, mutta ihan sitä puolta itsessäni en saa käännettyä päälle. En vielä halua sanoa rumasti enkä osaa sanoittaa toimintaani. Vielä. Haluan siihen pystyä, koska sanat voivat olla tekoja tehokkaampia.

Se, miksi en uskalla tai halua vaatia hirvittävän paljoa palveluksia puolisolta, on taas osa sisäänrakennettua ajatusmallia. Vaikka tiedän hänen haluavan palvella minua, on vaikea sopeutua ajatukseen palvelijasta. Tykkään tehdä itse, osallistua ja on vaikeaa olla tekemättä. Muistan omasta alistumisestani selkeästi sen, kuinka tehoavaa on toimia käskyn alla, miten tärkeää se on ja sittenkään en pysty niin toimimaan. Se tuntuu vielä toistaiseksi hiukan kummalliselta. Kyllähän nyt naisen täytyy miehelle laittaa ja passata, ei kai se nyt toisinpäin sovi? Tietynlainen opittu malli siellä takaraivossa kummittelee, hyvin hiljaisesti, mutta kummittelee silti. Ja sen yli minun pitäisi päästä.

Uuden edessä sitä aina pysähtyy ihmettelemään monenlaisia asioita, tälläinen oli tämä hengen tuotanto tällä kertaa. Kunnioituksesta puolisoa kohtaan täytyy vielä sanoa olevani etuoikeutettu päästessäni osaksi tätä puolta hänestä. Ja ehkä tästä vielä sessiotarinoihinkin päästään, koska jos jostain olen nyt suuresti kiinnostunut niin peppuleikeistä. Ja niissä voin sanoa olevani jo hyvä, ihan ilman epävarmuutta.