Kielen viemää

Olen laukeillut viime aikoina huikean paljon. Omalle mittapuulleni järjettömän paljon. Ensimmäisen yhdeksän päivän aikana sain 11 orgasmia! Mahtavaa! Saan ratsastaa loputtomiin, eikä hän laukea. Saan kiusata loputtomiin, eikä hän laukea. Saan orgasmeja loputtomasti, eikä hän laukea. Hän ei laukea ennenkuin annan luvan. Eikä sitä lupaa hevillä tipu.

Suuseksi saavana osapuolena on minulle aina osunut kategoriaan "ihan-kivaa-mutta-en-ymmärrä-miksi". Mieluummin annan itse, imen ja hyväilen ja kiihotun siitä itsekin äärimmilleen. On meillä nuoltu ennenkin, mutta kun en siinä omista estoista johtuen hyvin viihdy, on homma jäänyt reilusti taka-alalle. Nyt kun sitten minulle kuiskailtiin suuresta halusta saada tuottaa orgasmi nuollen, oli pakko korjata omia asenteita ja antaa hänen painaa päänsä jalkoväliini. Innokas kieli teki työtään, kunnes taas melko nopeasti tukasta vetäen lopetin touhun. Tuntuihan se ihan hyvälle mutta samalla tiesin etten tule laukeamaan, en ole koskaan lauennut. Lannistin itseni ennenkuin olin edes yrittänyt. Onneksi hän ei lannistunut.

Seuraavalla kerralla pää jalkojeni välissä, leuka märkänä minulta kysyttiin josko haluaisin dildon sisääni. Myönnyin ja se oli ehkä paras päätökseni koskaan. Innokas nuolijani toi varastoistamme suurimman dildomme, sellaisen niin suuren että se melkein sattuu. Varovasti, lumoutuneesti katsellen hän sentti sentiltä ujutti dildoa sisääni, hitaasti, aivan kuin ihaillen toimitusta. Sen jälkeen sain kielen kaveriksi, avuksi rentoutumiseen ja hitaasti mutta varmasti, aivan kuin vahingossa laukesin todella isosti. Huutaen kovaan ääneen, silmät suurina yllätyksestä ja nautinnosta.

Suuren suuri ylpeyden aihe minulle sekä hänelle, ensimmäistä kertaa elämässäni laukesin toisen käyttämään leluun ja vielä plussana hänen kasvojaan vasten. Upeaa. Kaikkea sitä oppii kun rooleja vaihtaa. Selkeästi valta on vaikuttanut nauttimiseen positiivisesti, pystyn rentoutumaan ihan eri tavalla. Haluan nauttia ja osaan nauttia suuseksistä, vihdoinkin.

*****

Olen viime aikoina miettinyt paljon valtaa. Millaista se on, kuinka sitä käytetän, missä sitä voin käyttää, ylipäätään rajoja kaikenkaikkiaan. Mitään valmista vastausta en ole saanut aikaiseksi, jonkin suuntiman kyllä. Meillä vallankäyttö on vielä aika pienieleistä ja hienovaraista, olen toistaiseksi melko varovainen kokeiluissani. Vaikka tiedän puolisoni (kuinka vaikeaa onkaan nimen keksiminen kirjoittamista varten!) haluista riittävästi ja meillä on käynnissä jatkuva sopimus siitä, että hänen täytyy kertoa jokainen toiveensa ja ajatuksensa, omat rajani tuntuvat tulevat ennemmin vastaan kuin hänen. Ja vaikka tiedostan meillä olevan riittävästi aikaa tutkailla asioita hitaalla tahdilla, silti epävarmuus valtaa minut. Vastaanko toiveisiin tarpeeksi hyvin? Minkä verran leikkiä on tarpeeksi? Milloin voin leikittää? Kuinka paljon saan tehdä? Viimeisen kysymyksen raja ei ole ollut vielä lähelläkään rikkoutumistaan. Onneksi.

En ymmärrä ajatusta jossa dominoivan pitäisi osata jotenkin maagisesti alistaa sub mahdollisimman vähillä keskusteluilla, ettei sub luule lopulta saavansa vain toivomansa parhaat palat. Karkkikauppasub. Koko keskustelu on minun silmilleni kovin omituinen. Voi olla että ymmärrän jotain väärin, oletan ja yhdistän asioita eri tavalla, mutta olen silti hämmästynyt ja kummastunut. Eikö kuitenkin avoimuus, reilu keskustelu ole kaiken avain? Toiveet ja halut reilusti esille, ettei tarvitse arpoa mistä toinen tykkää. Toki peilaan tämän vahvasti oman kokemuksen kautta, alistuvana en koskaan kokenut saavani vain sitä mitä halusin. Kerroin mahdollisimman paljon mitä ja missä, mutta sain tasan sitä mitä herra minulle halusi tehdä.

Mielestäni keskustelua ei voi olla koskaan liikaa. Palaute session jälkeen on aina hyödyllistä. Ja jos mokaa, toivottavasti vain sen verran että asian voi kuitata puheella (taas...) ja tehdä seuraavalla kerralla toisin. Mutta toisaalta, eipä minulla ole kyllä kokemustakaan kuin omasta suhteestani, että hyvä on täältä turvallisesta lintukodosta huudella ja ihmetellä.

Turvallisessa lintukodossakin on ollut suurta elämän myllerrystä viime aikoina. Vastoin kaikkia odotuksia, kaikessa hiljaisuudessa, rakastava parisuhteemme saavutti taas uuden merkkipaalun ja neidistä tuli Rouva. Olemme toistemme omia, ihan virallisesti, laillisesti ja hyvin näkyvästi. Pikkuhiljaa nyt tässä palailen juhlahumusta takaisin tavalliseen arkeen, opettelen käskyttämään Rouvana ja luultavasti blogikin piristyy samalla kun aikaa vapautuu kaikesta muusta säätämisestä.

Ihanaa kevättä!