maanantai 26. tammikuuta 2015

Vaihtelu virkistää

Viime kesän alistumistauko johtui  todellisuudessa täydellisestä alistumattomuudesta. Vaihdoin roolia, otin ohjat omiin käsiini ja dominoin, yhdessä herran kanssa sopien tietenkin. Hänellä on ollut haluja tälläiseen järjestelyyn ennenkin, minulla on ollut vain erittäin varovaisia ja hataria haaveita. Asiaa on sivuttu tuon tuosta muutamia kertoja, ajan kuluessa kuitenkin vakiinnuimme herra-narttu- asetelmaan ja keskustelu jäi taka-alalle.  Menneenä kesänä sitten todella vaihdoimme osia, olin jo aiemmin saanut maistella valtaa pienissä erissä ja pitänyt siitä todella. Vauhtiin päästyäni lopulta halusin kaiken, vähän piiskaa, paljon seksiä, ostetaan tämä ja tuonkin haluan! Kiireesti kokeilin kaikkea maan ja taivaan väliltä, nautiskellen tästä puolesta itsessäni suunnattomasti. Kunnes iski epävarmuus, osaanko, haluanko, teenkö oikein. Silloin tein tietoisen päätöksen olla kirjoittamatta edes anonyymisti asiasta, vieläkin epäröin kovasti kirjoittaa. Enkä oikein tiedä itsekään miksi. Tekojani en enää epäröi ja haluan blogissa ainakin mainita tämän uuden käänteen.
Roolien vaihtuminen on kuitenkin vain ihana sivujuonne tässä suuressa rakkaustarinassa.

En pidä termeistä, en siitä tavasta jolla yksittäiset sanat lokeroivat kertojansa suuntaan tai toiseen. Olen kuitenkin ensisijaisesti alistuva, vaihtelevasti ja luultavasti vain tässä suhteessa dominoiva. Ensin kirjoitin olevani switch, mutta pidempi pohdinta vei sen mahdollisuuden pois. En ole. Tai en tiedä, en osaa sanoa enkä oikeastaan välitäkään. Dominoivampi puoli on tainnut olla aina olemassa minussa, se vain tarvitsi turvallisen kasvualustan, hiukan houkutteluja ja paljon inspiroivia kuvia. Ja halun. Hänen halunsa on valtavan suuri motivaattori ja innoittaja. Vuorovaikutus on tärkeä osa kokonaisuutta ja koen olevani hyvin onnekas saadessani toteuttaa tätä puoltani itsestäni vapaasti. Rennolla otteella, rakastavasti.

Miten meillä nyt leikitään?
En ole korkokengissä ruoskaa heiluttava Domme, ennemminkin villasukissa pyörivä lempeä neiti. Minun vallassani on päättää kuinka usein hän laukeaa vai laukeaako ollenkaan. Valta on päihdyttävää, huumaavaa, vastuullista. Nautin jokaisesta kosketuksesta, jonka ansiosta hän värisee käsissäni avuttomasti ja antautuneena. Nautin palvonnasta, jota saan osakseni. Nautin seksistä ja rajattomista orgasmeista.
Alistuminen tulee hänen viedyistä orgasmeistaan, halustaan palvella minua. Pienet eleet, käsi yläselän päälle omistavasti tai edellä käveleminen riittävät osoittamaan valtasuhteen välillämme. Vaadin palveluksia ja saan niitä. Oma roolini kehittyy ja vahvistuu koko ajan, olen erittäin kutkuttavassa vaiheessa, kun kaikki on vielä  mahdollista.

Ennen kirjoittamista, osaksi nolostelin asiaa, jotkin epämääräiset "käyttäytymissäännöt" kummittelivat mielessäni. Puolivillaisia väitteitä siitä että kunnon subi vain alistuu kaikille ja truemasterit sitä ja tätä. Blaa blaa ja plääh! Voinen tässä kohdin tunnustaa, etten sen kummemmin enää lue keskustelupalstoja enkä foorumeita tietyntyyppisen ahdasmielisyyden takia.

Ja hiiteen moiset yleistykset, mäkeen muiden mielipiteet, näillä mennään, koska tämä tuntuu ihan pirun hyvältä. Meille tapa sopii hyvin, oma rooli, oli se D tai s, viedään tosissaan loppuun saakka. Ja nautitaan molemmin päin. Ei lennosta vaihtoa, pidempiaikaisesti ainakin toistaiseksi. Nyt on minun vuoroni ja aion ottaa siitä kaiken ilon irti. Koskaanhan ei voi tietää, minne tarina kuljettaa ja se on niin kovin jännittävää. Loppupeleissä kuitenkin, kaikki on vain leikkiä. Ihmeellisesti elämää rikastuttavaa leikkiä.

Tarinoita tulee, jos on tullakseen, blogissa saattaa olla hetken hiljaisempaa.

5 kommenttia:

  1. Oooh, tätähän oli mahtava lukea. Lokerointi on turhaa, ihmiset joustavat ja muuttuvat siinä missä elämäkin. Toivottavasti avaat jatkossakin tätä puolta meille lukijoille.

    //blondi

    VastaaPoista
  2. Kannattaa ehdottomasti kokeilla alistamista jos epäilee että se voi olla oma juttu. Aina voi palata taaksepäin jos tuntee tehneensä väärän valinnan.

    Toivottavasti alistaminen tuo sinulle uusia kokemuksia ja halut kestävät pitkään. Luen niistä mielelläni.

    VastaaPoista
  3. Onpa upea teksti! Harvoin näkee kirjoitettavan alistamisesta näin kauniisti ja elämyksellisesti. Minäkin toivon tarinoiden tulevan, tällaista lukisi hirveän mielellään lisää.

    Aivan mahtavaa sitä paitsi, että olet saanut rohkeutta antaa piut paut ulkoapäin tuleville luokitteluille ja latistaville käsitykselle! Kenenkin kuuluu ja kukin saa tehdä juuri sitä, mikä omalla kohdalla toimii.

    VastaaPoista
  4. Sydämellinen kiitos rohkaisevista kommenteista. <3

    On kummallisesti helpottavaa tietää, että ainakin lukijakuntaa löytyisi uusille tarinoille. Varmastikin jotakin tuleekin jonain kauniina päivänä, mutta nyt vain rauhassa kokeilen ja nautiskelen.

    VastaaPoista
  5. Täytyy sanoa, että näin totaalinen roolinvaihto ja siitä kirjoittaminen hätkähdyttivät minua. Ainakaan en voi sivuuttaa sitä olankohautuksella!

    Minäkin jään seuraamaan kuten tähänkin asti olen tehnyt.

    VastaaPoista