perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kylpyhuoneen ilot

Saunan lauteilla, hiljaisessa hämärässä alastomat kehot vierekkäin on helppo jatkaa sessiota. Tai aloittaa uusi. Miten vain. Aivan miten herrani haluaa.

Herra käskee minut alemmalle lauteelle jalkojensa väliin omalle paikalleni. Hän heittää lisää vettä kiukaalle jo ennestään kuumassa saunassa saadakseen kunnolla hien pintaan. Lämpö kietoo minut paikoilleni, herran läsnäolo pitää tiukasti otteessaan. Odotan rauhaisasti vuoroani, pikkuhiljaa unohdan saunan kuumuuden, unohdan itseni suloiseen odotukseen. Muistan ensimmäisen kerran. Istuin silloinkin samalla paikalla, olin juuri lopettanut herrani hyväilyn ja lepuutin päätäni reidellä. Herra kumartui ylleni nähdäkseen katseeni ja siinä hetkessä, aivan vahingossa, yksittäinen hikitippa hänen otsaltaan putosi poskelleni. Jälkeenpäin hän kertoi nähneensä katseestani kiihkon, halun saada lisää. Sittemmin saunoessa saan lähes aina nauttia herrastani tälläkin tavoin. Pitkältä tuntuvan ajan jälkeen hän tarttuu hiuksiini taivuttaakseen päätäni taaksepäin. Hikipisara osuu otsalleni ja värähdän. Nautiskelen jokaisesta tipasta. Avaan suuni hamutakseni lisää. Janoan herraani, jokaista pisaraa jonka vain voin saada. Suolainen hiki osuu silmääni kirvellen, mutta se ei enää häiritse. Olen kaukana.

Ote hiuksistani tiukkenee ja herra vetää minut rinnalleen. Nuole, kuuluu voimakas käsky. Ahnaasti kuljetan kieltäni pitkin alastonta vartaloa, imen itseeni jokaisen pisaran. Kaulalta, solisluun kuopasta, rinnan päältä, läheltä napaa, nivustaipeista, aivan kaikkialta puhdistan herraani nautiskellen. En voisi olla lähempänä ketään kuin tässä hetkessä olen. Kaikessa herkkyydessään, intiimiydessään hetki on kaunis.

Seuraavasta hetkestä on kauneus kaukana. Nopealla liikkeellä hän on takanani, painaa pääni vasten lauteita, vasten kankaisia alustoja ja panee lujaa. Otsani hankautuu kivuliaasti laudepuihin ja jättää jälkeensä näkyvän ruhjeen. Olen silti tyytyväinen. Lopuksi sammutan kiukaan herran jo siirryttyä suihkun puolelle.

En saa vielä peseytyä. En tiedä kuinka, mutta huomaan makaavani selälläni kylmällä, valkoisella kaakelilla. Katon kirkkaat valot sokaisevat hiukan, pehmentäen herrani ääriviivat utuisiksi, epätodellisiksi. Hitaasti hän hyväilee itseään minun ylläni valuttaen limaa päälleni. Sotkien minua. Tehden minusta likaisen narttunsa. Tyydyttäen intohimoni eritteisiin, limaan, spermaan, kuolaan. Ajantajuni on kadonnut jo aikoja sitten, kaikki muukin ymmärrys hämärtyy. On vain sanaton voima, joka pitää minut paikoillani.

Yllättäen saan varpaan sisääni, tartun jalasta kiinni kuin hukkuva ja runkkaan itseäni varvasta vasten, huohotan, kiihotan itseni lähelle orgasmia, haluan, haluan, haluan! Kunnes todellisuus hyökkää päälle, hiukan järkytyn tilanteesta ja putoan. Putoan lujaa pilvilinnoistani, orgasmi karkaa käsistäni ja purskahdan itkuun. Itken hetken voimallisuutta, itken häpeääni, itken kaikkea mielihyvää, sitä mitä en enää kestänyt enempää.

Tapansa mukaan herra nostaa minut lattialta, kietoo halaukseen ja saan koottua itseni. Palailen hitaasti tähän maailmaan. Mutta leikki ei ole vielä ohi, ei lähelläkään. Herra odottaa rauhassa, kunnes olen valmis jatkamaan ja enempiä varoittamatta hän painaa minut polvilleni ja työntää kovan kalunsa syvälle kurkkuuni. Vesipisarat suihkusta osuvat kasvoilleni tehden olostani tukalemman. Minua naidaan suuhun ja kovaa. Antaudun herrani käsiin ja ne kädet ohjailevat minua pitäen hiuksistani kiinni. Tahdottomasti, täysin hänen käsiensä mukaisesti minä liikun tai olen liikkumatta, tarkoituksenani on olla vain reikä, tyydyttäjä. En vastustele mitenkään, annan itseni kokonaan. En osaa ajatella, enkä haluakaan. Nautin käytöstä. Paksua limaa irtoaa kurkustani herran irrotessa minusta. Hän kääntää minut ympäri, hapuilen tukea seinästä kun hän rajusti pannen takaapäin ottaa oman orkkunsa.
Olen käytetty.

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oih, kiitoksia kovasti.
      On aina mukava saada palautetta, varsinkin näin hyvää. :)

      Poista
  2. Moi. Oli kivaa luettavaa. Kiitos. Vimevuosina olen kiinostunut/kiihottunut bdsm maailmasta runkkumatskuna ja muutenkin. Erityisen hyvin sopii blogiin bdsm. :)

    VastaaPoista