Kahvilla

Mahtava kesäloma on jo kaukana takana, paluu arkeen on ollut hidasta ja rentoa. Olemme herran kanssa viettäneet paljon yhteistä aikaa nautiskellen ennenkaikkea toisistamme, lämpimistä kesäsäistä, erilaisista tapahtumista ja uusista tuulista suhteemme sisällä.
Mutta palataan vielä aikaan ennen lomaa.

Rakastan hitaita aamuja, joista saa harvakseltaan nauttia. Miten ihanaa on herätä ennen muita vain nukahtaakseen uudelleen. Nähdä päivänvalo verhojen lomasta ja olla välittämättä muiden arjesta. Nukkua epäsovinnaisen myöhään ja painautua herran selkää vasten, suukottaa niskaa ja vähän halata. Odottaa hiljaista murahdusta ja voimakasta kättä, joka painaa jalkojensa väliin peiton alle pitämään kalua suussani, käpertyneenä hiljaa paikoilleni. Miten upealle kasvava kalu tuntuukaan suussani, vaikeuttaen välillä hengittämistä. En saa imeä enkä hyväillä, odotan vain milloin herrani haluaa minua käyttää. Heräilemme hitaasti yhdessä.

Aamukahviaika on meille useasti aivan erityistä aikaa, varsinkin kiireettöminä aamuina. Palvelen herraani vaihtelevin tavoin, ajan kuluessa rutiinit ovat hioutuneet yhteisiksi haluiksi. Keittiössä, kaikessa rauhassa kaadan mustan kahvin kuppiin, lisään hiukan sokeria ja vien sen hänelle. Polvistun hänen jalkojensa väliin, katsomme toisiamme silmiin ja tarjoan kupin kämmeneltäni otettavaksi. Hän ei pidä kiirettä, syvä katse kietoo meidät yhteen, kuppi polttaa punaista ympyrää kämmenelleni ja kuuliaisesti odotan. Mikään tunne ei ole liikaa hänen läheisyydessään, kestän kaiken, haluan kaiken. Koska silmittömästi luotan. Kun hän sitten ottaa kupin itselleen, painan katseeni lattiaan huohottaen. Selvisin jälleen, endorfiinit syöksähtää liikkeelle kipukokemuksen jälkeisesti. Saan kutsun tulla sohvalle hänen viereensä. Makaan sohvalla pää herran sylissä, saan kalun suuhuni ja kuuman kahvikupin niskaani. Ei valuvia nesteitä, ei palovammoja, olen vain kupille alusta. Palveleva alusta. Imen käskettäessä, tyydytän parhaani mukaan. Polttavan kuuma kuppi saattelee oman tahtoni matkalle syvyyteen, pikku hiljaa lakkaan olemasta. Uppoudun oman kuplani sisälle.

Parhaimmillaan kuumuus kirvoittaa kyyneleet silmistäni. Nautin kivusta, kunhan voitan pelkoni. Aluksi aina, pelon tunteet ottavat vallan, mitä kestän tällä kertaa, kuinka paljon minua sattuukaan? Pelkonsa voittaminen turvallisissa olosuhteissa on aina mahtavaa, voimaannuttavaa. Joskus en saa kivusta yliotetta, henkistä niskalenkkiä ja silloin kipu on vain kipua, ei mitään muuta. Hurmokselle ei ole aina sijaa.

Rangaistuksena kahvikuppi on mainio. Jotain sääntöä rikottuani, herra käski minut makaamaan alasti lattialle ja antoi minun odottaa. Rangaistuksen odottaminenkin voi olla tuskaliaan pelottavaa, kun ei voi tietää mitä tulevan pitää. Alan olla hyvissä tiloissa, kun vihdoin saan kupin yläselälleni. Saan ohjeistukseksi pysyä paikoillani, kun piiska heilahtaa. Päälle vielä varoitukset kuumasta juomasta, joka voi läikähtää päälleni. Ajatus sumenee ja tuijotan jonnekin tyhjyyteen. Järki sanoo, ettei todellista vaaraa ole mutta silti pelkään järjettömästi. Kyynel valuu silmäkulmastani lattialle, näen herran kulkevan ympärilläni, mutten enää ymmärrä. Ja tässä kohtaa muistini pettää minut.

En usko saaneeni iskuakaan, aikaa tuskin kului montaakaan minuuttia ja silti kaikki tuntui loputtoman pitkältä piinaukselta. Kasailen itseni herran sylissä, varovasti vien käteni hävylleni ja punastellen huomaan olevani märempi kuin koskaan.