Olen mielessäni pyöritellyt noin vuoden verran ja kauemminkin omia ajatuksiani ihmissuhteista. Kuinka erilaisia ne voivatkaan olla, minkälaisia haluan ympärilleni, mitkä ovat tärkeän suhteen määreet? Olen matkan varrella jättänyt kuluttavat ihmissuhteet kokonaan pois ja vaalinut niitä tärkeitä antaumuksella. Pidän kynsin ja hampain kiinni niistä asioista, jotka tuottavat minulle enemmän hyvää kuin huonoa. Ja kun on yhtä kauan pala palalta rakentanut itseään uudelleen, tutustunut siihen kuka minä olen ja mitä haluan elämältäni, voin sanoa jo aavistavani oikeat vastaukset minulle.
Pervoilun alussa (välillä vieläkin) tunsin kateutta toisten suurista seikkailuista oman parisuhteensa ulkopuolella, kokeiluista muiden pervojen kanssa. Ihmettelin, onko se noin helppoa? Voiko niinkin tehdä, ihan luvan kanssa eikä kukaan pahoita mieltään? Löysin ehdottomasti itselleni hyvän asian. Voi sitä vapaamielisyyttä! Poissa kaikki ahdasmielisyys, johon sain tottua entisen elämän "normisuhteissa". Tiukasti täytyi olla yhden ihmisen oma, eikä passannut muita edes ajatella, ettei se siippa vaan nyt suutu. Olin salaa riemuissani, kerrankin jotkut ymmärtää tosissaan, ettei se järvi soutamalla kulu. Koska ennen pervoa, seksi oli minulle niin yhdentekevä asia, ettei tosikaan. En pystynyt ymmärtämään, miksi yhdyntä määritetään vain parisuhdeasiaksi. Eikös se nyt ole ihan sama kenen kanssa niitä välineitään yhteen hinkkaa? Ei se siitä miksikään muutu. En pystynyt ymmärtämään tiukkapipoisia ajatuksia pettämisestä; se on kerrasta poikki- mentaliteettia, saati sitä että pettäminen kaataisi ihmisen elämän. Sehän on vain seksiä, herran tähden! Ei kovin kummoinen asia. Sanottakoon tässä välissä, minun silloisen parisuhteen hypoteettisesti ajatellen olisi kaatanut henkinen yhteys toiseen ihmiseen, ei missään nimessä seksi. Tämä pätee edelleen.
Tosiasiahan oli, että ennen pervoa en saanut seksistä yhtään mitään. Siksi myös välinpitämätön asenne. Tilanne nyt on muuttunut monin tavoin. Nautin ihan jo siitä perinteisestä yhdynnästäkin, en ihan täysin ilman D/s:ää, mutta nautin kuitenkin. Edistystä sinällään sekin. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni, kypsästi kolmenkympin tällä puolen, olen kaikin tavoin sitoutunut toiseen ihmiseen. En kaipaa ulkoisia todisteita, en yhteistä osoitetta tai sukunimeä, en kihloja tai muuta perinteistä, koska tiedän sisälläni olevani henkisesti tässä suhteessa täysillä ja kokonaan. Ilman ehtoja tai sopimuksia.
Vaikka ennen halusin itsekin vapaan tavan elää ja kokeilla, nykyään varovasti sitä ihmettelen. Ja hiukan silti samalla ihailen sekä luvan antaneita että luvan saaneita. Koska itse en haluaisi tai pystyisi kumpaankaan. Mahdollisesti, luultavasti, jos tilanne tulisi vastaan, voisin sallia herralle erittäin rajatusti mahdollisuuden kokea toisia ihmisiä ilman minua, mutta itselleni en sitä edes haluaisi. Minusta ei tuntuisi mitenkään päin hyvältä ajatella kumpaakaan meistä ilman toista, koen olevani niin tiiviisti herran. Onneksi kummallakaan ei sellaiseen ole tullut halua.
Mutta, ja tämä on suuri mutta. Olisin erittäin valmis avaamaan meidän suhdetta kolmannelle osapuolelle. Eikä tämä tuota jostain syystä minkäänlaista ongelmaa. Tai tietenkin tiedän syyn. Yhdessä tehden ei voi jäädä mistään paitsi. Olen erittäin halukas jakamaan itseni sekä herran yhtä aikaa jonkun uuden naisen kanssa ilman minkäänlaista mustasukkaisuutta tai draamaa. Vilpittömän innokkaasti haluaisin itse kokea toisen ihmisen kosketuksen sekä nähdä herran nauttivan muistakin kuin minusta. Onko tässä sitten ristiriitaa, se jääköön jokaisen omaan pohdintaan.
Mutta ajatus on liian mieltä kutkuttava tutkimatta jätettäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti