Mietin taas kauan ja hartaasti otanko osaa ulkonäkö/ikä-keskusteluun, onko minulla mitään sanottavaa? Suurella mielenkiinnolla luin muiden bloggareiden kirjoituksia ja keskusteluja aiheesta ja pohdin. Ja tuumailin vähän lisää. Ja tulin tulokseen, että taitaa tähän maailmaan aina yksi tarina ja mielipide lisää mahtua.
Syy miksei tässä blogissa puhuta ulkonäöstä, on hyvin yksinkertainen. Meidän keskinäisessä suhteessa ulkonäkö on täysin epäolennainen asia. On aina tärkeämpää miltä tuntuu kuin se miltä näyttää. Kun on konttaillut peppu pitkällä toisen edessä, antanut työntää itsensä sisään milloin minkäkin laista tappia ja vehjettä, on kampaus tai paino kaukana mielestä. Toki naisena (tai miksei miehenäkin?), sellaisetkin ajatukset vilahtaa mielessä, mutta pystyäkseen heittäytymään ei voi jäädä jumiin huonoihin ajatuksiin.
Minä nautin omasta vanhenemisestani. Ei mikään ollut nuorempana paremmin. Poissa ovat epävarmuudet sekä miellyttämisen tarpeet. Olin ujo, sen piilotin hauskuuteen. Kun se ei riittänyt, käytin hävyttömästi naiseutta hyväkseni. Kun testasi viehättävyyttään tarpeeksi, lopputuloksena oli ihmissuhdesotkuja ja menetettyjä yöunia. Ei mikään ollut nuorena paremmin. Onneksi ikä on tuonut luottamuksen omaan pärjäävyyteen ja kelpaamiseen, mun ei tarvitse enää miellyttää yhtään ketään.
Kypsästi kolmekymppisenä ymmärrän etteivät toisten ajatukset minusta saa vaikuttaa minun omiin valintoihini, minun tapaani elää. Elän itselleni.
Olen ollut ja olen yhä taipuvainen lihomiseen. Nautin liikaa maallisista iloista, hyvin syömisestä ja juomisesta pysyäkseni hoikkana. Olen lisäksi lyhyt, minulla on silmälasit ja vinot hampaat, muista kauneusvirheistä puhumattakaan. Mutta minä riitän itselleni. Ja minä riitän puolisolleni ihan juuri tälläisenä. Lyhyys viehättää häntä, silmälasit voivat olla seksikkäät ja vinot hampaat oma ominaisuuteni. Eli kaikki kääntyi ihan hyvin päin. Asenne ratkaisee, lopulta. Yhden kipeän eron jälkeen, tsemppasin itseäni peilin edessä aamuisin hokemalla "olet hyvä, olet ihana, olet ihan huippu tyyppi". Jonkun ajan kuluttua uskoin siihen tosissani ja uskon siihen edelleen.
Pervoilu on selvästi parantanut itsetuntemustani ja sitä kautta itseluottamustani. Nautin edelleen kaikista naisellisista asioista, vaatteista, koruista, hajuvesistä ja niin edelleen, mutta ne eivät ole enää niin merkityksellisiä asioita kuin joitakin vuosia sitten. Pukeutuminen viestii meistä kaikista tiettyjä asioita, mutten enää koe tarvetta jatkuvasti korostaa naiseuttani, seksikkyyttäni. Olen ihan yhtä seksikäs ja haluttava pyjamassa tai urheiluvaatteissanikin. Silti on ihana toisinaan vetää sukkanauhat jalkaan, kiristää korsettia tiukemmalle, laittaa jalkaan korkeimmat korot ja olla nainen isolla ännällä.
Vapaus valita on ihanaa.
